Vladimir Putinin verisen hallinnon alla operoivan KHL-liigan viime kauden ainoa suomalaispelaaja Teemu Pulkkinen haluaisi jatkaa uraansa Venäjällä. Toistaiseksi Pulkkinen ei ole saanut Venäjältä kuitenkaan uutta sopimusta.

Business Gazeta uutisoi Pulkkisen neuvotelleen sopimuksesta Salavat Julajev Ufan kanssa. Salavat Julajevin urheilutoimenjohtaja Rinat Bashirov kuitenkin tyrmää väitteet Championat.ru -sivustolla.

Bashirov ilmoittaa, ettei Pulkkiseen ole oltu Ufasta yhteydessä. Bashirov ilmoitti tietävänsä Pulkkisesta vain sen, ettei hän ensi kaudella pelaa Salavat Julajev Ufassa.

Pulkkinen pelasi viime kaudella Traktor Tsheljabinskissa, jossa ei menestynyt kuitenkin seuran toiveiden mukaan. Jatkosopimusta Traktor ei halunnut Pulkkisen kanssa tehdä.

Kilpailu ulkomaalaisten pelipaikoista KHL:ssä on tiukempaa, koska Venäjällä ulkomaalaispelaajien määrä on rajoitettu kolmeen. Se vähentänee Pulkkisen mahdollisuuksia saada pelipaikka KHL:stä, sillä Kanadasta löytyy yhä halukkaita Venäjälle lähtijöitä, jotka ovat Pulkkista parempia pelaajia.

Osa venäläisseuroista kiertää ulkomaalaissääntöä auttamalla ulkomaalaispelaajansa Venäjän kansalaiseksi. Jo neljä pohjoisamerikkalaista on tarttunut tähän tarjoukseen. Sillä Venäjän hallinto saa propagandavoittoja.

Pulkkinen ei tiettävästi ole vielä Venäjän kansalaisuutta harkinnut. Hän älynnee, että siinä olisi omat riskinsä, vaikka ruplia voisi saadakin.

Lue myös:SHL-seuran Leijonatähti katsoi seurassa pelanneen suomalaislegendan tilastot – ällistyi lukemastaan

LUE MYÖS: Näkökulma: Antti Pennasen pokerissa jäi luu käteen – tapahtuuko silti uusi ihme? (LeijonaUutiset.fi)