
Tappara ja Pelicans raivasivat tiensä jääkiekon Mestarien liigan, CHL:n, pudotuspeleihin. Suomalaisjoukkueiden tulevat vastustajat ovat selvillä.
Pelicans raivasi tiensä jatkoon ja varmisti neljännesvälieräpaikkansa voittamalla alkusarjan päätösottelussaan Rouenin selvästi 10-1. Pelicans sijoittui lopulta yhdeksänneksi.
Tappara sai jännittää oman jatkopaikkansa puolesta aivan viime tinkaan saakka. Tappara olisi tarvinnut vähintään pisteen varmistaakseen paikkansa jatkossa, mutta hävisi viimeisessä ottelussaan Lausannelle 0-2.
Tappara joutui odottamaan oman jatkopaikkansa suhteen Sheffield-Pardubice-ottelun lopputulosta. Pardubice olisi mennyt Tapparan ohi kahden pisteen saaliilla, mutta Sheffield voitti voittomaalikilpailussa ja näin Tappara eteni jatkoon.
Tappara pääsi viimeisenä joukkueena pudotuspeleihin ja saa näin vastaansa alkusarjan voittaja Färjestadin. Färjestad pelasi runkosarjan tappioitta voittaen viisi ottelua varsinaisella peliajalla ja yhden jatkoajalla.
Pelicans saa puolestaan vastaansa itävaltalaisen Red Bull Salzburgin. Red Bullin saldo oli täysin vastaava kuin Pelicansin eli kolme voittoa, yksi jatkoaikavoitto ja kaksi tappiota.
Kolmannen suomalaisjoukkue Ilveksen taival päättyi alkusarjavaiheeseen.
Lue myös: Tappara vältti katastrofin CHL:ssä – saa kiittää vastustajan suomalaispelaajaa
Lue myös: Pelicans varmisti CHL:ssä jatkopaikan murskavoitolla – Tapparaa uhkaa katastrofi