Tanska käytti ylivoimatilanteensa murskaavan tehokkaasti hyväkseen ja kukisti Kazakstanin jääkiekon MM-kisojen viimeisessä alkulohko-ottelussaan maanantaina lukemin 4-1. Samalla varmistui Kazakstanin putoaminen alemmalle sarjatasolle.

Tanska ratkaisi ottelun käytännössä jo avauserässä iskemällä kolme ylivoimamaalia. Maalintekijöinä kunnostautuivat Markus Lauridsen, Jannik Hansen ja Nicklas Jensen.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Kazakstan vaihtoi toiseen erään maalin suulle Pavel Poluektovin tilalle Dmitri Malginin. Kazakstanin kuparisen rikkoi erän alkuminuuteilla Nigel Dawes. Tanska karkasi kuitenkin jälleen kolmen maalin johtoon Nikolaj Ehlersin osumalla, joka syntyi ylivoimalla.

Tanska hallitsi myös päätöserän tapahtumia, mutta lisämaaleja ei nähty. Kolmanteen erään ei saatu lainkaan tilastomerkintöjä, kun joukkueet pysyivät poissa myös jäähyaitioista.

Tanska nousi voitollaan A-lohkon taulukossa neljänneksi ja kiinni pudotuspelipaikkaan. Viidenneksi pudonnut Sveitsi voi vielä ohittaa Tanskan lyömällä tiistaina lohkoa johtavan Tshekin. Tanska on yltänyt MM-kisojen jatkopeleihin aiemmin vain kerran.

Kazakstan hävisi kaikki seitsemän alkulohko-otteluaan ja putoaa ensi vuodeksi sarjatasoa alemmas.

Jääkiekon MM-kisat maanantaina 16.5.

Saksa – Unkari 4-2 (0-1,1-1,3-1)
Tanska – Kazakstan 4-1 (3-0,1-1,0-0)

Päiväotteluiden lopputulokset:
Venäjä – Norja 3-0 (0-0,2-0,1-0)
Kanada – Ranska 4-0 (1-0,1-0,2-0)

LUE MYÖS: Näkökulma: Mika Lehkosuon lynkkaaminen paljastaa lajisokeuden (FutisUutiset.fi)