Video: Sportivo TV

Ruotsalaishyökkääjä Isak Walther siirtyy Vaasan Sportiin. Vaasalaisseura tiedottaa sopimuksen olevan yksivuotinen.

Viime kauden raamikas 193-senttinen oikealta laukova hyökkääjä pelasi Pohjois-Amerikassa ECHL:ssä sekä AHL:ssä tehden kaikkiaan 23 maalia. Tätä aiemmin hän pelasi neljä kautta Yhdysvalloissa yliopistosarja NCAA:ssa Vermontin yliopiston joukkueessa.

– Hän on käynyt yliopistopolun läpi ja pelasi viime kaudella ensimmäisen ammattilaiskautensa ECHL:ssä pelaten vakuuttavan kauden. Hän osaa pelata molempiin suuntiin, omaa erittäin hyvän laukauksen ja on kentällä juonikas pelaaja.

– Uskon, että sopii Liigaan erittäin hyvin ja ottaa oman paikkansa meidän joukkueestamme. Mahdollisuus pelata hieno kausi, päävalmentaja Lauri Mikkola kuvailee tuoretta ruotsalaisvahvistusta seuran sivuilla.

Walther on ruotsalaisseura Södertäljen kasvatti.