Maso Lehtosen ensimmäinen syksy päävalmentaja SM-liigassa on alkanut synkästi. HIFK aiheutti HPK:lle torstaina jo kuudennen perättäisen tappion.

HPK yritti Nordiksella kaikkensa ja roikkui pitkään ainakin näennäisesti tuloksessa kiinni, mutta lopulta tarina oli Kerhon kannalta liiankin tuttu.

HIFK:n laatu oli lopulta liikaa ja kotiin lähti nolla sarjapistettä.

– HIFK sai toisessa erässä otteen pelistä ja vei kiekollista peliä. Tiesimme, että IFK pelannut etenkin himassa todella hyviä toisia eriä ja niin pelasi nytkin. He saivat sen vapauttavan maalin siihen, Maso Lehtonen kertasi ratkaisun hetkiä.

Maso Lehtonen oli osin tyytyväinen joukkueensa pelaamiseen Nordiksella. Mutta jotain siitä puuttui.

– Taas oli semmonen…tehtiin periaatteessa ihan oikeita asioita ja oikeassa rytmissä, mutta ei sitten kuitenkaan voiteta. Joku 10 pinnaa siitä puuttuu, Lehtonen harmitteli.

Lehtonen ja HPK eivät ole kuitenkaan luovuttamassa. Kaukana siitä.

– Kyllä me tulemme tämän laivan kääntämään ja mittaamaan kaiken irti. Vielä me emme sitä ole pystyneet tekemään. Emme ole uskaltaneet vielä ihan heittäytyä sille, mitä huippuammattijääkiekkoilu vaatii. Nämä menevät aika nopeasti ohi nämä vuodet ja kaudet, Lehtonen mietti.

Lue myös: HIFK:n loistovireinen ”keikkamies” taisi löytää kodin itselleen – ”Eikö nyt ole marraskuu?”