
Olli Jokisen johtama Jukurit jäi nälkäisen Sportin jalkoihin joukkueiden iskiessä yhteen Vaasassa. Jokinen ei silitellyt suojattejaan ottelun jälkeen.
Sport oli koko ottelun Jukureita edellä ja vierailijat pääsivät lopussa hieman kaunistelemaan lukemia. Paremmasta joukkueesta ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa epäselvyyttä, ja sen myönsi myös Jokinen.
– Onnittelut Sportille tänään voitosta. Oli ensimmäisestä vihellyksestä viimeiseen vihellykseen asti läsnä, paikalla ja parempi joukkue, Jokinen antoi isännilleen tunnustusta ottelun jälkeen.
Omiaan Jokinen ei sen sijaan silitellyt.
– Meillä erittäin heikko peli. Oikeastaan tällainen luokkaretki tehtiin tänne Vaasaan. Tämän päivän paras anti oli oikeastaan erittäin hyvä aamupala hotelilla ja erittäin hyvä lounas. Täällä Vaasassa on vielä pelin jälkeen erittäin hyvä ruoka. Voidaan sitten mahat täytenä lähteä jyräämään bussilla kohti kotia, Jokinen latasi.
Tappio heikensi Jukurien asemia taistelussa runkosarjan voitosta, sillä Ilveksen hävittyä, olisi Jukureilla ollut oiva mahdollisuus kuroa eroa kiinni.
– Ei tällaisella esityksellä voida puhua mistään runkosarjan voitosta. Erittäin heikkoa tekemistä meiltä jollain tapaa, Jokinen manasi.
Lue myös: Tappara julkaisi tärkeän jatkosopimuksen kesken ottelun