Leijonien avausottelu 4 Nations Face-Off -turnauksessa päättyi tylyllä tavalla. Leijonat jäi kolmannessa erässä USA:n jyrän alle ja hävisi ottelun selvin lukemin 6-1 (1-1, 1-0, 4-0).

USA iski kolmannen erän alkuun kolme maalia kolmessa minuutissa. Se oli sitten siinä.

USA:n päävalmentaja Mike Sullivanin mukaan tulos ei kerro täyttä totuutta Suomen joukkueen tasosta.

– Meillä on rutkasti arvostusta Suomen joukkuetta kohtaan. En usko, että tulos on indikaatio Suomen tasosta. Meidän onneksemme pystyimme rikkomaan heidän pelinsä kolmannessa erässä. He ovat erittäin hyvä joukkue, ja heillä on paljon erittäin hyviä pelaajia. He pelaavat myös joukkuepeliä ja saavat paljon numeroita takaisin. Heillä on hyvä rakenne. Meidän odotukset peliin tullessa oli, että siitä tulee vaikea taisto, Sullivan kommentoi Supersonin mukaan.

Tkachukin veljekset Matthew ja Brady iskivät mieheen kaksi maalia Suomea vastaan. Sullivan oli ylpeä siitä asenteesta, jonka USA tuo joukkueena kentälle.

– Kyvyt itsessään eivät tuo menestystä, vaan meidän täytyy olla joukkue. Tämä on ollut yksi asioista, joita olemme painottaneet jätkille. Siinä on tietynlaista ylpeyttä olla amerikkalainen. Meillä on tietynlaista asennetta ja tyyliä, jota voimme tuoda kentälle. Se saattaa olla heijastus niistä ominaisuuksista, joita olemme oppinut aiemmilta sukupolviltamme.

LUE MYÖS: Haastattelu: Lukon Tomi Lämsä puhuu haastavasta vaiheesta (KiekkoUutiset.fi)