Lahden Pelicans on jääkiekon SM-liigassa nousukunnossa. Tiistaina tuli jälleen yksi komea voitto.

Pelicans kävi tylyllä ryöstöretkellä Mikkelissä ja kaatoi Jukurit maalein 4-1.

Tulos ei siinä mielessä ollut yllättävä, että Pelicans on ollut jo pitkään Jukureille etenkin Mikkelissä todella vaikea vastus. Edellisistä 10 Mikkelin-pelistä se on voittanut peräti kahdeksan.

Lars Bryggmanoli tiistai-illan suurin hahmo. Hän tehtaili Pelicansille tehot 1+1.

Pelicans on selättänyt alkukautensa vaikeudet ja on nyt jo kolmen ottelun voittoputkessa. Jos myös CHL lasketaan mukaan, on lahtelaisten voittoputki jo neljän ottelun mittainen.

Olli Jokisenvalmentamalla Jukureilla on sen sijaan vaikeaa. Se voitti toki edellisen ottelunsa Lukkoa vastaan, mutta sitä edelsi viiden ottelun mittainen tappioputki.

Lue myös: Ville Peltonen jatkaa HIFK:n päävalmentajana pitkällä sopimuksella – ”Stadi on minulle koti”