Kuopiolaista KalPaa seuratasolla edustava puolustaja Otto Tolvanen korvaa Hämeenlinnan HPK:n Matias Haarasen Nuorten Olympialaisiin matkaavassa U16-leijionaryhmässä. Haaranen loukkaantui eilen sunnuntaina, vain päivää ennen Nuorten Olympialaisiin Innsbruckiin lähtöä. Tolvanen saatiin pikavauhdilla tilalle kisakoneeseen, sillä 17-pelaajan jääkiekkojoukkue matkustaa yhdessä muiden lajien kanssa kisapaikalle jo tänään maanantaina.

Nuorten Olympialaiset avataan perjantaina 13. päivä ja kilpailuja käydään aina sunnuntaihin 22. päivä saakka. Jääkiekkoturnaus alkaa Suomen osalta jo avajaispäivänä, kun vastaan asettuu isäntämaa Itävalta. Muut joukkueet viiden maan turnauksessa ovat Venäjä, USA ja Kanada.

Jääkiekon lisäksi Suomella on edustus yhdeksässä yksilölajissa. Joukkueeseen kuuluu kaikkiaan 40 urheilijaa, joiden ikä vaihtelee 15-18 –vuoden välillä.

LUE MYÖS: Jääkiekkoliiton munaton Venäjä-linja muuttui radikaalisti – miksi Heikki Hietanen pysyi piilossa? (Atleetti.fi)