
Nelinkertaisen F1-mestarin Max Verstappenin ympärillä on vellonut jo pitempään huhumylly lähdöstä Red Bull-tallista. Hänen isänsä Jos Verstappen on tunnetusti ruokkinut näitä huhuja parhaansa mukaan.
Nyt Jos Verstappen näyttää kuitenkin kääntäneen takkinsa. Hän on käytännössä varma siitä, että Max jatkaa Red Bullilla ainakin vielä kaudella 2026.
– Olen optimistinen loppukauden osalta ja myös Maxin tulevaisuuden suhteen Red Bullilla, Jos Verstappen toteaa De Telegraafille.
– Hän on onnellinen Red Bullilla. Mutta samaan aikaan hän haluaa myös voittaa. Hän ei ole tyyppi, joka vain rypee keskikastissa koko kauden, Verstappen sr. jatkaa.
Mutta minne Max sitten voisi siirtyä?
– Niin, siinäpä kysymys: minne hän menisi? Tällä hetkellä vain McLaren on selvästi parempi, eikä siellä ole yhtään vapaata paikkaa. Ja ensi vuonna kaikki muuttuu uusien sääntöjen myötä, Verstappen muistuttaa.
Jos Verstappen seurasi aina ennen poikaansa kisasta toiseen. Tällä kaudella Jos Verstappen on nähty paikan päällä vain Monacon GP:ssä ja kautta edeltäneissä talvitesteissä.
– Joskus voi olla vain hyvä, että en ole paikalla, tunnetusti särmikäs Jos Verstappen heitti Monacon kisaviikonlopun yhteydessä.