
HELSINKI.Helsingin IFK ja Tampereen Ilves kohtasivat lauantaina Helsingin jäähallissa.
HIFK:n jo viime kaudelta tuttu vaisu kotipelaaminen sai jatkoa, kun Ilves haki täyden pistepotin Nordikselta 3-1-lukemin.
HIFK hallitsi kamppailua varsin selvästi, mistä kertovat selvää kieltään myös maalivahtien torjunnat: Ilveksen Lukas Dostal oli kiekon tiellä 33 kertaa, isäntien Frans Tuohimaa vain 15 kertaa.
Silti helsinkiläisille jäi vain luu käteen. HIFK:n toisen polven huippu-urheilija ja kärkipuolustaja Mikko Kousa ei halunnut ottelun jälkeen kaunistella totuutta: parempaa olisi pitänyt pystyä.
– Viihdyttävä kiekkoilta, mutta tulos ei ollut meille suotuisa. Hyvä opetus taas meille, mitä voittaminen vaatii. Pitää olla koko ajan hereillä, Kousa sanoiSport Contentilleja kertoi kuvaavan esimerkin:
– Meillä oli hyökkäyspäässä aloitus ja siitä meni 10 sekuntia ja kiekko oli omissa. Loistava oppitunti meille ja tästä pitää oppia paljon.
HIFK avasi kauden eilen voitolla, kun se kaatoi JYPin vieraskentällä vakuuttavasti 5-2. Isännät olivat lauantaina kuitenkin kaukana siitä tasosta, mitä Jyväskylässä nähtiin.
– Tiedettiin, että Ilves on hyvä joukkue. Olimme mielestäni valmistautuneet ja lautautuneet hyvin ja saimme hyvän lähdön. Voittavat asiat kuitenkin yleensä ratkaisee näitä pelejä. Huippujengi oli vastassa ja he rankaisivat sitten kovalla kädellä. Olihan meillä tietysti omiakin paikkoja, mutta kyllä me annettiinkin niitä paljon. Kyllä meidän pitää nyt peiliin katsoa isosti ja tiivistää tuota meidän pelaamista, jos meinataan tällä kaudella jotain voittaa, Kousa latasi.
HIFK:lla oli etenkin toisessa erässä oiva mahdollisuus ratkaista ottelu, kun joukkue pääsi jauhamaan ylivoimalla kahdeksan minuutin ajan. Tulos oli kuitenkin karu: nolla maalia.
– Se meni ehkä vähän seisoskeluksi ja odotettiin vain, että kyllä se (maali) kohta sieltä tulee, vaikka siinä pitäisi olla tosi kovasti nälkää ja kaikkien viiden äijän pitäisi tehdä se maali. Ei meillä ollut sellaista tiikerinsilmää siihen maalintekoon, mitä vaadittaisiin siihen maalintekoon tällaisessa huippupelissä, Kousa murehti.
Kousalla oli kuitenkin lääke valmiina siihen, miten ylivoima laitetaan takaisin oikeille raiteilleen.
– Sen pitäisi olla vähän simppelimpää ja kiekko pitäisi saada nopeammin liikkeelle ja sitä kautta onetimereita. Sieltä se tulos sitten tulee, Kousa linjasi.
HIFK oli viime kaudella äärimmäisen vahva vierasjoukkue, mutta kotona homma ei toiminut. Lyhyen otannan perusteella sama näyttäisi jatkuvan myös nyt.
– Eihän me nyt siitä (kotipelaamisesta) mitään mörköä itsellemme tehdä. Pelaamme ehkä vähän turhankin innokkaasti täällä kotona. Siihen pitäisi saada malttia, vaikka onhan se tietysti hienoa näyttää kotikaupungille kaikki mahdolliset kikat, mutta ei joka tilanteesta tarvitse luoda mitään älytöntä maalipaikkaa, Kousa mietti.
Koronaviruspandemian tuomien rajoitusten vuoksi HIFK-Ilves-ottelua seurasi paikan päällä vain 3937 katsojaa. HIFK saa ottaa kotipeleihinsä 4920 katsojaa.
– Kyllä pitää olla kiitollinen, että saadaan ylipäätään pelata tässä tilanteessa. Tietysti se on valitettavaa, etteivät kaikki pääse seuraamaan. Tilanne on kuitenkin mikä on, mutta kyllä mä silti nautin tästä lätkästä. Kyllä siellä kotonakin silmäparit varmasti seuraavat ja kaikkensa pitää antaa, vaikka yleisöä ei olisikaan paikalla, Kousa vaati.
Teksti Ville Hirvonen