Jokereissa 1990-luvulla huikean menestystarinan rakentanut ja 2013 sen roskakoriin venäläiskaupoillaan heittänyt kansanedustaja Harry Harkimo ei ollut perjantaina katsomassa Jokereiden paluuottelua Ilmalan Veikkaus-areenalla.

Harkimo kertoi Piippuhylly-podcastissa lähtevänsä samaan aikaan lomalle. Hän paljasti samalla, ettei enää omista areenalla myöskään aitiota.

Vielä viime talvena Harkimo kertoi, että hänellä on Veikkaus-areenalla aitio. Enää siis ei ole.

Harkimo yritti palata Jokereiden taustavoimaksi 2022. Hänelle tehtiin tuolloin kuitenkin selväksi, ettei Jokereilla olisi asiaa Liigaan, jos hän olisi mukana.

Nyt Harkimo väittää, että on Jokereiden omaa syytä, ettei seura pelaa Liigassa.

 – Jokereiden oma vika, etteivät ole Liigassa, heillä oli mahdollisuus mutta eivät käyttäneet, hän sanoo.

Tosiasiassa Liiga halusi sarjaansa 2023 ennemmin Kiekko-Espoon. Jokerit ei ehtinyt hakemusta laittaa, koska sillä ei ollut tietoa erikoisista hakukäytännöistä.

Veikkaus-areena palautettiin suomalaisille viime talvena. Harkimon aiheuttama lähes 12 vuoden venäläisvalta areenalla päättyi.

Veikkaus-areenan myötä Helsingissä on jälleen merkittävä monitoimiareena käytössä. Sen kilpailijaksi voi tulla lähivuosina Garden Helsinki, jos HIFK viimein saa hallihankkeensa käyntiin.

Harkimo suhtautuu tähän hankkeeseen tylysti. Hän sanoo, ettei Helsinkiin tarvita uutta hallia.

LUE MYÖS: Näkökulma: Sami Kapasen kausisuunnitelmalla pyyhittiin takamusta Lahdessa (KiekkoUutiset.fi)