HIFK syöksi keskiviikkona entisen päävalmentajansaJarno PikkaraisenHPK:n ahtaalle SM-liigassa. HIFK voitti kotiottelunsa 2-1.

HPK tähyää vielä pudotuspeleihin. Joukkueella on 76 pistettä, kuten myös viivan päällä olevalla KooKoolla. Kerholla on kuitenkin enää vain kolme ottelua runkosarjaa jäljellä.

HPK pelasi hyvän ottelun keskiviikkona Nordiksella, mutta yhtään pistettä ei jäänyt käteen.

– Tietysti tulos ja suoritus ei aina käsi kädessä mene. Tulos on totta kai tärkein. Suoritukseen ei voi olla pettynyt. Pelasimme hyvän pelin ja oikeastaan täydet kolme erää, Pikkarainen sanoi.

– Loimme riittävän määrän maalipaikkoja pidimme IFK:n kohtuullisessa määrässä maalipaikkoja. Tehokkuus puuttui. Taululla on lukemat, mikä on se tärkein asia. Pulinat pois, Pikkarainen jatkoi.

HPK kohtaa seuraavaksi KooKoon. ”Kuuden pisteen ottelussa” Kerholle kelpaa vain yksi tulos.

– Voitto riittää. Se on ainoa, mikä meitä kantaa eteenpäin, Pikkarainen sanoi.

Lue myös: SM-liigassa pelattiin valtavin panoksin – näin kierros eteni

LUE MYÖS: Ella Mikkola sai yllätysvieraita myöhään illalla – yksi esine jäi muistoksi (UrheiluAreena.fi)