
HIFK tiedotti torstaina, että entinen huippupelaajaJanne Pesonenon seuran uusi urheilujohtaja.
Pesonen pelasi pitkän ja vaikuttavan pelaajauran, mutta urheilujohtajan työstä hänellä ei ole kokemusta.
HIFK korosti kuitenkin, että Pesosella on laaja-alainen kokemus jääkiekosta ja voittavasta kulttuurista.
Pesosen työmaa on iso. HIFK:n ensi kauden joukkue ei silmämääräisesti katsoen vaikuta vielä valmiilta, mutta Pesosen mielestä tilanne on jo nyt hyvä.
– Kyllä mä olen tyytyväinen siihen, Pesonen sanoi Sport Contentille.
– Siellä on paljon kokeneita pelaajia ja näen myös sen voimavarana, että siellä on paljon jatkuvuutta viime vuodesta. Tulos ei ollut sitä, mitä haluttiin, mutta oma kokemus on usein ollut se, että menestyksen siemen voi olla siellä, että vaikeuksia on kohdattu. Uskon, että siellä on valtava halu näyttää ja kasvaa ensi kautta ajatellen, Pesonen jatkoi.
Pesonen halusi korostaa sitä, että hänen työnsä on vasta alkamassa.
– Tänään on ensimmäinen virallinen työpäivä. Haluan tavata ihmiset ja myös pelaajat ja varmasti vasta sen jälkeen on isomman analyysin paikka, Pesonen kertoi.
HIFK:n torstain tiedotustilaisuuden kenties se mielenkiintoisin anti oli se, että seura on perustanut työryhmän, joka pyrkii auttamaan Pesosta uudessa pestissään. SAB eli Sport advisor board toimii uuden urheilujohtajan apuna ja ryhmästä löytyy ainakin kokemusta. SAB:hen kuuluvat puheenjohtajaMika Kortelaisenlisäksi myösJarmo Kekäläinen,Henrik DettmannsekäMikael Granlund.
– Se on ihan huikea voimavara. Siellä on todella iso määrä laaja-alaista ja monipuolista kokemusta, eikä pelkästään jääkiekosta, vaan Henkka tuo mukaan myös koripallon puolelta juttuja. Uskon, että siitä on suuri hyöty. Sieltä tulee sparrausta ja ideoita, joita voimme hyödyntää, Pesonen mietti.
Ryhmä nimekkäin jääkiekkomies on tietysti Jarmo Kekäläinen, joka toimi vuosikaudet NHL-seura Columbus Blue Jacketsin GM:nä.
– En voisi edes kuvitella parempaa selkänojaa. Kyllä kaikki hänet tietää ja hänen ansionsa ja saavutuksensa. Innolla odotan sitä, että pääsemme tekemään yhteistyötä ja oppimaan häneltä. Hänestä tulee varmasti olemaan suunnaton apu itselleni, Pesonen kiitteli.
Miten HIFK saadaan menestymään?
HIFK:n edellinen Suomen mestaruus on keväältä 2011. Sen jälkeen HIFK on pelannut tasan kerran SM-liigan finaaleissa. Tämä tapahtui kaudella 2015-2016.Antti Törmänenvalmensi HIFK:n ensi kertaa sen historiassa runkosarjan voittoon, mutta finaaleissa kiekkodynastiaksi sittemmin noussut Tappara oli parempi.
Tampereella on dynastia, Helsingissä menestymätön suurseura, joka ei puhtaasti urheilullisen menestyksensä perusteella enää edes ole suurseura. Miten HIFK saadaan menestymään?
– Kyllä se lähtee meistä ihmisistä, Pesonen sanoi.
– Taikatemppuja siihen ei ole olemassa. Se vaatii sitoutumista ja kovaa työtä. Arjesta pitää saada sellainen, että on se kannustava ja pystymme tarjoamaan haastetta sekä tietynlaista haasteiden sietämistä, Pesonen jatkoi.
– Siitä monta kertaa syntyy hyvä juttu, että vähän koetellaan ja sitten siitä kimpassa kasvetaan ja löydetään uusia juttuja. Jokaisesta itsestä se lähtee, mutta joukkue on se suurin juttu. IFK on se, minkä eteen me kaikki haluamme ylpeänä tehdä hommia, Pesonen linjasi.
Torstain tiedotustilaisuudessa linjattiin, että “HIFK:n joukkue on lähes valmis”. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kesän tullen voisi kuulua vielä myös pelaajauutisia.
– Totta kai me haluamme olla hereillä sen asian suhteen. Mutta mahtavaa on se, että nyt pääsee virallisesti hommiin kiinni ja tapaamaan kaikki ihmiset. Se ei ole tarkoitus, että tässä alettaisiin heti kimpoilemaan joka suuntaan ja tekemään mitään isoja liikkeitä vain omalla päätöksellä. Nyt lähdetään sparraamaan niitä omia ideoita ja katsotaan, mitä me saadaan niistä syntymään, Pesonen linjasi.
Teksti: Ville Hirvonen, Helsinki
Lue myös: HIFK:n puheenjohtaja teki tiukan linjauksen ja ampui rajut huhut alas