
HIFK:sta maalaillaan jo SM-liigan kriisijoukkuetta, vaikka sarjaa on takana vasta viisi kierrosta.
HIFK on kerännyt viidestä ottelustaan vain kolme pistettä ja on SM-liigan jumbona.
Lauantaina HIFK hävisi kotonaan KooKoolle 1-5. HIFK:n kapteenistoon kuuluva tähtipuolustajaIlari Melartoli luonnollisesti pettynyt.
– Eihän se tulos tosiaan hyvä ollut. Ei se valitettavasti ihan kuvasta koko pelin kulkua. Virheet tulivat valitettavasti aika kalliiksi, Melart sanoiSport Contentille.
HIFK:n peli sekosi parista takaiskusta. Siltä se ainakin näytti, mutta Melart ei ollut ihan samaa mieltä.
– Noi on sun sanoja. Ei musta tuntunut, että se sekosi. Mutta toki KooKoo oli tehokas ja virheistä maksettiin kovaa hintaa tänään. Mutta ei mun mielestä koko systeemi kuitenkaan kaatunut, Melart sanoi.
HIFK on hävinnyt nyt neljä ottelua putkeen. Miten kurssi käännetään?
– Tässä lajissa on se hyvä puoli, että keskiviikkona pääsee heti uudestaan hommiin, ei tarvitse viikkoa odottaa. Ei auta muu kuin laittaa hokkarit jalkaan ja käännetään tämä yhdessä, Melart vannoi.
Teksti: Ville Hirvonen, Helsinki
Lue myös: Nordiksella vaadittiin Ville Peltoselle jo potkuja – ”Onneksi minulla on huono kuulo”