
Leevi Meriläinen joutui jättämään ottelun kesken farmiliiga AHL:ssä maanantaina. Suomalaismaalivahti loukkaantui Belleville Senatorsin vierasottelussa Cleveland Monstersia vastaan.
Meriläinen jätti kaukalon avauserän lopussa. Clevelandin hyökkääjä Jake Gaudet ajoi röyhkeästi maalille ja kaatuessaan näytti potkaisevan vahingossa Meriläistä päähän.
Cleveland johti siinä vaiheessa 1-0 Mikael Pyyhtiän syöttämällä maalilla. Belleville sai lopulta “kostonsa” Meriläisen loukkaantumisesta noustuaan ensin tasoihin ja voitettuaan sitten jatkoajalla 2-1.
Meriläinen loisti aikaisemmin tällä kaudella NHL:n puolella. Hän esiintyi joulukuun jälkipuoliskon ja helmikuun alun välissä 12 ottelussa Ottawa Senatorsin tolppien välissä tuuratessaan loukkaantunutta ykkösvahtia Linus Ullmarkia. Meriläinen voitti otteluistaan kahdeksan ja piti maalinsa puhtaana kolme kertaa.
Myös tilastot olivat loistavat. Meriläinen päästi taakseen 1,99 kiekkoa ottelua kohden ja kirjautti torjuntaprosentikseen 92,5.