SM-liigassa Ässät nousi neljänneksi, eli playoffin kotiedun haltijaksi, kun se kaatoi Raumalla Lukon 4-0-lukemin. Kesken kauden Raumalta Poriin siirtynyt Eero Elo oli kolmen maalin isä ja kuritti näin ex-seuraansa. Ässät on voittanut nyt kymmenen peliä putkeen, joista yhdeksän viimeistä varsinaisella peliajalla.
SM-liigan kärkijoukkue Jokerit otti kaksi pistettä HIFK:lta 1-0-voitolla voittomaalikilpailun jälkeen. Teuvo Teräväinen ampui ratkaisevan osuman. Ottelussa puheenaiheeksi nousivat myös loukkaantumiset. Jokerien Steve Moses loukkasi itsensä avauserässä ja Ville Peltonen jäi isokoisen Markus Nordlundin taklauksen alle ja kolautti päänsä laitaan.
Mosesin taklannut Järventie ei saanut jäähyä, mutta Nordlundille tuomittiin 5+20 min pelirangaistus tilanteesta.
HIFK:n kotiareenassa, toisin kuin esimerkiksi Jokerien Hartwall-Areenalla, ei ole nykyaikaista joustavaa turvakaukaloa.
Jokerien sarjajohto on 10 pistettä ennen JYP:iä, joka nylki Tapparan 5-1-lukemin Keski-Suomessa.
Playoff-viivalla alavireisesti viimeajat esiintynyt SaiPa heräsi Ilves-ottelun kuluessa taistoon paikkansa puolesta ja käänsi 0-2-tappioaseman lopulta 5-4-voitoksi. Joukkue on 10:s ja takaa tulee Pelicans kolmen pisteen päässä, toki ottelun enemmän pelanneena. Lahtelaisryhmä piti toiveensa jatkopeleistä yllä kaatamalla Kärpät kotonaan niukasta 3-2-lukemin.
HIFK-Jokerit 0-1 vl (0-0, 0-0, 0-0, 0-0, 0-1)
Voittomaali: 0-1 Teuvo Teräväinen
Maalivahdit
HIFK:Joni Ortio 3+5+8+2=18
Jokerit: Kilpeläinen 11+8+13+1=33
Yleisöä 8200
Ilves-SaiPa 4-5 (2-0,0-3, 2-2)
03.21 1-0 Jarkko Näppilä (Kai Kantola)
05.35 2-0 Valtteri Järviluoma (Samuli Kivimäki, Mikael Kuronen)
25.26 2-1 Stefano Giliati (Brad Moran, Brian Salcido) yv2
27.46 2-2 Jesper Piitulainen (Tomi Leivo, Markku Flinck)
31.01 2-3 Jaakko Rissanen (Tommi Jokinen, Per Savilahti-Nagander)
46.05 2-4 Giliati (Savilahti-Nagander, Moran) yv
51.10 3-4 Tommi Välimaa (Michael Keränen, Alexander Ruuttu)
55.22 4-4 Kivilahti (Kuronen, Järviluoma)
56.20 4-5 Salcido (Ville Hämäläinen, Juha Koivisto)
Maalivahdit
Ilves: Ville Kolppanen 5+11+13=29 (poissa 59.29-60.00)
SaiPa: Harri Toivonen 17+15+7=39
Yleisöä 4183
JYP-Tappara 5-1 (2-0, 1-0, 2-1)
01.16 1-0 Ramzi Abid (Eric Perrin)
02.31 2-0 Markus Nenonen
26.10 3-0 Ramzi Abid (Mikko Kalteva, Eric Perrin) yv
45.15 4-0 Max Wärn (Miika Lahti, Ossi Louhivaara)
47.08 5-0 Eric Perrin (Kristian Näkyvä, Ossi Louhivaara) yv
58.25 5-1 Niclas Lucenius (Jarkko Malinen)
Maalivahdit
JYP: Tuomas Tarkki 13+5+11=29
Tappara: Juha Metsola 7+9+7=23
Yleisöä 4338
KalPa-HPK 2-4 (1-0, 0-0, 1-4)
13.58 1-0 Janne Kolehmainen (Jukka Hentunen)
42.12 1-1 Teemu Rautiainen (Jesse Saarinen, Juha Kiilholma)
49.10 2-1 Kalle Kerman (Joonas Riekkinen, Jasse Ikonen)
53.52 2-2 Jordan Henry (Aleksi Laakso, Johan Larsson)
56.01 2-3 Borna Rendulic (Aleksi Laakso, Jere Sallinen) yv
59.04 2-3 Borna Rendulic (Ville Viitaluoma, Marko Tuulola ) tm
Maalivahdit
KalPa: Pekka Tuokkola 8+17+7=32 (poissa 58.07-59.04)
HPK: Mikko Tolvanen 2+6+6=14
Yleisöä 4279
Lukko-Ässät 0-4 (0-0, 0-4, 0-0)
24.09 Eero Elo (Aki Uusikartano)
29.13 Elo (Michael Ryan, Nico Aaltonen)
33.25 Shaun Heshka (Jyri Marttinen, Ryan) tv
38.17 Elo (Uusikartano, Ryan)
Maalivahdit
Lukko: Petri Vehanen 10+6=16 (0.00-40.00), Simon Nielsen 0+0+7=7 (40.00-60.00)
Ässät: Antti Raanta 18+14+13=45
Yleisöä 5400
Pelicans- Kärpät 3-2 (0-1,1-0,2-1)
13.49 0-1 Miikka Salomäki (Joonas Donskoi, John Norman) yv
37.20 1-1 Juha-Pekka Pietilä (Timo Pärssinen, Pekka Jormakka)
51.03 2-1 Joonas Hurri (Jarkko Immonen, Vili Sopanen) yv
55.42 2-2 Juha-Pekka Haataja (Ivan Huml, Mikko Lehtonen
58.10 3-2 Pekka Jormakka (Marko Pöyhönen)
Maalivahdit
Pelicans: Jere Myllyniemi 10+6+10=26
Kärpät: Johan Backlund 10+10+7=27 (poissa 58.24-60.00)
Yleisöä 4743
Sarjautaulukko:
Jokerit56 26 106 14 159-130 104JYP53 2648 15 147-12694Tappara54 2377 17 154-13590Ässät54 2464 20 149-12488HPK53 19 119 14 143-12688Kärpät54 2374 20 163-13587KalPa54 2196 18 152-13287Lukko53 2238 20 137-14680HIFK54 2327 22 135-14780SaiPa53 2066 21 138-15678Pelicans54 2063 25 144-16075Blues54 1955 25 137-14572TPS53 1289 24 132-15761Ilves53 1046 33 100-17144































