Suomen Marika Poikkijoki ja Jouni Tähti kamppailivat kultamitalista myöhään maanantai-iltana pelatuissa kasipallon EM-finaaleissa. Tähti näytti jälleen olevansa pyörätuolibiljardin kuningas voittamalla finaalissa Belgian Kurt Deklerckin numeroin 5–1. Tähdelle EM-kulta on jo uran 11:s ja kaiken kaikkiaan 18 EM-mitali.
Poikkijoki joutui taipumaan finaalivastustajalleen Kynthia Orfanidis´lle luvuin 4–6. Poikkijoen EM-hopea on kuitenkin historiallinen saavutus, koska suomalaiset eivät ole aiemmin päässeet EM-kilpailuissa naisten yleisen sarjan mitalisijoille. Poikkijoki on saavuttanut EM-pronssia juniorisarjassa, mutta aikuisten sarjoissa mitalisijat ovat tätä ennen jääneet haaveeksi.
Semifinaalissa Poikkijoki kohtasi Norjan kokeneen Line Kjorsvikin, jolla on useita kultamitaleita EM-kilpailuista. Huippuvireessä pelaava Poikkijoki ei kuitenkaan antanut norjalaiselle mahdollisuuksia vaan voitti luvuin 6-1.
Poikkijoen tiukin peli turnauksessa on ollut Itävallan Jasmin Ouschanin voitto neljännesfinaalissa. Ouschan oli turnauksen suurin suosikki ja hallitseva mestari viime vuodelta, mutta ennakkoasetelma ei itävaltalaista auttanut vaan Ouschan joutui taipumaan suomalaiselle 6-5.
Pyörätuolisarjan ykkössuosikki, Suomen Jouni Tähti, selvitti oman semifinaalinsa ilman erätappioita. Tähti voitti brittiläisen Aslum Aboobakerin 5-0.
EM-kilpailut jatkuvat vielä 9-pallolla ja 10-pallolla, joissa koko Suomen edustajisto hakee lisää menestystä. Suomella on nyt kilpailuiden puolivälissä saavutettuna yksi kulta, yksi hopea sekä yksi pronssi. Pronssisen mitalin voitti Petri Makkonen aiemmin EM-kilpailuissa pelatussa straigth poolissa.






























