Sebastien Loeb johtaa Sardinian MM-rallia selkeällä erolla, vaikka hän joutui auraamaan teitä kilpailun avauspäivänä. Citroenin ranskalaismestari kaahaa kärjessä yli puolen minuutin erolla toiseen Citroen-kuskiin Petter Solbergiin.
– Viimeisellä pätkällä menetin enemmän aikaa kuin muilla pätkillä. Huomenna joudun jälleen putsaamaan teitä, saa nähdä kuinka käy, Loeb kertoi kahdeksannen erikoiskokeen maalissa.
Loebillä on lauantaina edessään kova urakka, sillä toisen kisapäivän kuudella erikoiskokeella on yhteensä mittaa yli 140 kilometriä.
Mikko Hirvonen oli tiukasti Loebin kannassa seitsemännelle erikoiskokeelle saakka. Rengasrikko pudotti Hirvosen kuitenkin lähes minuutin päähän ranskalaisesta.
– Päivä oli muuten hyvä, ja vauhti oli kohdallaan, mutta valitettavasti kärsimme rengasrikon. Vielä on kuitenkin kaksi päivää jäljellä, ja aion painaa kaasu pohjassa. Minulla on vielä mahdollisuus voittaa tämä kisa, kolmantena oleva Hirvonen tuumaili.
Hirvonen nousi päivän viimeisellä erikoiskokeella kolmanneksi, kun Sebastien Ogier taktikoi itsensä neljänneksi. Ogierin taktikointi tuli yllätyksenä, sillä hän oli yli 20 sekuntia Hirvosen edellä ennen kahdeksatta pikataivalta.
Sardinian avauspäivä tarjosi runsaasti draamaa. Jari-Matti Latvala kaatoi autonsa ensimmäisellä erikoiskokeella, kun hänen kartturinsa Miikka Anttila luki väärän nuotin. Parivaljakko joutui keskeyttämään lopulta toisella erikoiskokeella jousitusvian vuoksi. Latvala ja Anttila pystyvät kuitenkin jatkamaan lauantaina superrallisäännön turvin.
Minin Kris Meeke joutui puolestaan keskeyttämään neljänneltä tilalta teknisen vian vuoksi kolmannella erikoiskokeella. Myös Fordia käskyttävä Jevgeni Novikov oli ajamassa loistavaa kisaa, mutta hän ajoi rajusti ulos seitsemännellä pätkällä.
Kilpailu jatkuu lauantaina kuudella erikoiskokeella. Ralli päättyy sunnuntaina.
Sardinian MM-rallin tilanne, ek 8/18:
1. Sebastien Loeb (FRA) Citroen 1.27.47,0
2. Petter Solberg (NOR) Citroen +33,2
3. Mikko Hirvonen (FIN) Ford +53,1
4. Sebastien Ogier (FRA) Citroen +55,5
5. Mads Östberg (NOR) Ford +1.04,7
6. Dani Sordo (ESP) Mini 1.33,2
































