Suomi kärsi katkeran 1-2-tappion Ruotsille U18 MM-kisojen puolivälierässä. Suomen päävalmentajaMarko Kauppinenoli pelin jälkeen pettynyt tulokseen ja muisteli kaihoisin mielin päättyvää projektia.
Kauppisen kasvoilta pystyi helposti lukemaan pelin jälkeen suuren harmituksen. Mies osasi myös pukea tunteensa sanoiksi.
– Pettynyt olen. Totta kai oli voitto mielessä. Tämä oli yksi jääkiekkopeli ja herättiin varmasti pelaamaan tuossa ensimmäisen erän lopussa. Jätkät antoivat kaikkensa kentälle.
– Sitten yksi vähän onnenkantamoinen maali ratkaisi Ruotsille tämän pelin. Mielestäni tolpat ja rimat eivät olleet kohdillaan ottelun lopussa kolmannessa erässä. Tämä on jääkiekkoa.
Kauppisen mukaan paljon olisi voinut tapahtua toisinkin.
– Jos teet vain yhden maalin, niin silloin on vaikea voittaa. Fortuna kääntyi ehkä vähän Ruotsille, kun he saivat vähän onnekkaan johtomaalin. Sen jälkeen meillä oli paikkoja, mutta tällä kertaa ne eivät uponneet.
– Varmasti olisimme voineet olla alussa parempia, mutta kyllä joukkue heräsi pelin aikana ja varmasti teki sen, mitä siellä oli koneessa.
Suomi kärsi rökäletappion USA:lle alkulohkon päätöspelissään. Kauppisen mukaan siitä pelistä oltiin otettu opiksi.
– Muutimme liikaa peliämme USA:ta vastaan ja tänään palasimme niihin asioihin, joilla joukkueemme on menestynyt aiemminkin ja pärjännyt. Luotimme omiin vahvuuksiimme eli nopeaan iskupelaamiseen ja nopeaan hyökkäämiseen. Myös hyvin syvään hyökkääminen ja sieltä maalipaikkojen luominen ja virtauksen hallitseminen sitä kautta.
– Se tuossa toisessa erässä lähti rullaamaan. Siinä oli tarvittavat paikat, mutta tänään ei mennyt. Ylivoima-aikaakin saatiin kyllä.
Kauppinen kehui Ruotsin suoritusta.
– Ruotsi oli hyvin sellainen, kuin olimme kuvitelleetkin. Siellä ei ollut sellaista huippuyksilötaitoa, mutta he pelasivat tiivistä jääkiekkoa.
– Tällaisia pelejä meillä on ollut heitä vastaan tässä kolmen vuoden aikana todella paljon ja yleensä olemme erikoistilanteista pystyneet nappaamaan muutaman maalin ja voittomaalin. Tällä kertaa kävi näin.
Kotiturnaus päättyi mahalaskuun
Kauppista harmitti myös se, että turnauksen aiempi hyvä pelaaminen valui nyt hukkaan.
– Kolme ensimmäistä peliä pelasimme hyvää jääkiekkoa. Voitimme varmasti ne pelit, mitkä piti voittaa. USA-pelissä jäi vähän vajaaksi.
– Tämä oli tämä kuolemanpeli ja jos menet tästä jatkoon, kisat ovat onnistuneet. Jos häviät tämän, tulos on epäonnistunut. Hävisimme tänään ja sitä tulosta täytyy rehellisesti kunnioittaa.
Kauppinen uskoo Suomen antaneen kaikkensa.
– En lähtisi enää mitään toisin tekemään. Joukkue on näyttänyt vuosien varrella, että se pystyy pärjäämään maailman parhaita vastaan. Siinä on paljon potentiaalia.
– Meidän tehtävämme on pääsääntöisesti kehittää pelaajia eteenpäin ja turnaukset kertovat aina senhetkisestä vireestä ja yksittäisissä peleissä on paljon sattumalla sijaa.
Myös kotiyleisö sai Kauppiselta ylistystä.
– Olemme olleet etuoikeutettuja, että olemme saaneet olla täällä esiintymässä Suomi-paita päällä ja edustamassa maatamme. Kyllä me laitoimme kaiken likoon tuonne, mitä meillä oli.
Kolmen vuoden prosessi saa päätöksensä
Kauppinen on valmentanut samaa ikäluokkaa nyt kolmen kauden ajan. Aika sen kanssa tulee nyt päätökseensä ja hän siirtyy valmentamaan vuonna 2009 syntyneitä poikia. Yhden projektin päätös sai Kauppisen haikeaksi.
– Iso kiitos tietysti koko johtoryhmälle, ihan mahtavaa työtä koko tämän 2,5 vuoden aikana. Olemme kuitenkin jotain pystyneet saavuttamaankin tällä joukkueella ja pelaajat ovat menneet eteenpäin. Tavoitteemme on tietysti olla matkalla kehittämässä pelaajia kohti NHL:ää.
– Tämä yksittäinen peli MM-kisoissa on tietysti iso pettymys, koska havitellaan mitalia ja voittoa joka ottelusta. Ikävä kyllä siinä kävi nyt näin.
Kauppinen ei koe kuitenkaan katkeruutta.
– Sen verran ehdin tuossa nopeasti pelin jälkeen pysähtyä, että ei tässä nyt jäänyt jossiteltavaa. Kyllä ne asiat, joita tässä oltiin puhuttu ja tehty, niin en keksi mitään, mitä olisimme voineet tehdä paremmin.
Lämpimiä ja hienoja muistoja jää senkin edestä.
– Olemme 2,5 vuotta kulkeneet todella monen pelaajan kanssa pitkän matkan yhdessä. Kun se matka päättyy tällä lailla, niin kyllä siinä ovat sanat aika vähissä. Siinä on rakkautta ja veljeyttä toisiamme kohtaan. Olemme kasvaneet aika yhteen ja luoneet omat toimintatapamme.
Joukkueesta ehti muodostua Kauppiselle todella rakas ja tärkeä.
– Siitä olen todella kiitollinen, että tämä joukkue on toiminut niiden arvojen mukaan, joita tässä joukkueessa on päästy luomaan.
– Totta kai on haikeutta, mutta pelaajat ovat siinä iässä, että matka jatkuu ja toivottavasti he pääsevät Leijona-paidan vielä pukemaan päälleen.
Tulevaisuus puhututtaa
Kauppiselta kysyttiin myös, pitääkö Suomi-kiekon tulevaisuudesta olla huolissaan. Menestys U18-tasolla on ollut vaihtelevaa.
– Siitä keskustelemiseen on varmasti jokin muu paikka tässä hetkessä. Itse olen ollut kolme vuotta tässä työssä ja käymme jokaiset U18-kisat valmentajien kesken läpi ja luomme niiden mukaan painopisteet suomalaiseen jääkiekkoon ja pyrimme kehittämään.
Parannettavaa ja kehitettävää toki silti on.
– Kyllä siellä on paljon sellaisia asioita, joita meidän pitää ruohonjuuritasolta saakka pystyä parantamaan, että pysymme esimerkiksi Pohjois-Amerikan vauhdissa.
– Esimerkiksi pelinopeus ja taito, pelin havainnointi ja ympäristöön sopeutuminen. Peli on mennyt niin nopeaksi tällä hetkellä. Se, miten me kykenemme reagoimaan siihen aikaisemmin sarjatoiminnassa ja pelaajia harjoittaessa.
Teksti: Leo Runsas, Espoo. Kuva: Jääkiekkoliitto
Lue myös:Raju pettymys – Ruotsi lähetti Pikkuleijonat ulos MM-kotikisoista