palkki

Rallin MM-sarja menettää ison rengasvalmistajan - nyt kerrottiin miksi

18.09.2023 - 17:20:00

uutiskuva

Rallin MM-sarja vaihtaa ensi kaudeksi rengasvalmistajaa. Pirelli ilmoitti viime perjantaina, että se jättää rallin MM-sarjan tämän kauden jälkeen.

Pirellin lähtö on herättänyt kummastusta ja paljon spekuloitu sillä, miksi italialaisvalmistaja jätti sarjan.

Suosituin teoria on ollut se, että Pirelli lähtee sarjasta kustannusten vuoksi.

Pirelli-pomo Mario Isolan mukaan tästä ei ole kuitenkaan kyse.

- Ei se ollut kovinkaan isossa osassa. Meillä on ollut hyvä tiimi, joka on ollut sitoutunut WRC:hen. Saimme tällä kaudella sen, minkä halusimmekin, kun olimme isossa pääluokassa mukana, Isola selitti Motorsportille.

- Jatkamme edelleen panostamista ERC:hen ja kansallisiin rallisarjoihin. Se tiimi, joka huolehtii WRC:stä ei ole yleensä sama kuin mikä meillä on formula ykkösissä, Isola jatkoi.

- Haluamme olla edelleen rallissa mukana, sillä se on todella tärkeää meidän teknologialle, kun valmistamme renkaita lumelle, jäälle sekä soralle. Tulemme jatkossa panostamaan enemmän myös historiallisiin kisoihin, Isola sanoi.

Lue myös: Rallin MM-sarjasta on jysähtämässä iso uutinen


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 

Juventus teki koomisen oman maalin

23.09.2023 23:20:00
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset