Alfa RomeonValtteri Bottasajoi sunnuntaina Belgian F1-kisassa ihan kelvollisesti, mutta pisteitä kertyi kasaan tasan nolla kappaletta.

Bottas teki lähtöruudustaan nousua, mutta oli lopulta 12:s.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

ViaplaynMervi Kalliokehui Bottaksen viikonloppua hyväksi tv-haastattelussa, mutta Bottas tyrmäsi tämän näkemyksen.

– Ei kuitenkaan pisteitä. Että ei paljoa kotiin tuotavaa, mutta niin…sellainen tasavahva kisa, ei virheitä ja taktiikka oli mun mielestä hyvä. Sellainen fiilis jäi, että tässä oli auton vauhti tänä viikonloppuna, ei kauheasti enempää olisi voinut tehdä, Bottas vastasi.

– Olin aika vahva tokalla sektorilla, mutta ekalla ja kolmannella tuli vähän takkiin. Olin ihan tyytyväinen auton säätöihin. Ei siitä jäänyt kiinni, Bottas jatkoi.

Alfa Romeon kilpailukyky ei riitä tällä hetkellä pisteille. Paljon jää siis vielä parannettavaa kauden toiselle puoliskolle.

– Ei ole mitään täydellisiä kisoja ollut viime aikoina, Bottas myönsi.

F1-sarja jää nyt kolmen viikon kesätauolle. Mitä suunnitelmia Bottaksella on kesälomalle?

– Vähän kaikenlaista. Kyllä mä varmaan Suomessa ehdin käymään. Sitten on muita suunnitelmia. Katsotaan, mihin lentokoneen nokka suuntaa, Bottas sanoi.

Teksti: Ville Hirvonen

Lue myös: Max Verstappen ajoi jälleen ylivoimaiseen voittoon ja ennätykset paukkuivat – Valtteri Bottas taas vain osallistumassa

LUE MYÖS: Näkökulma: Mika Lehkosuon lynkkaaminen paljastaa lajisokeuden (FutisUutiset.fi)