
Yleisurheilun hallikauden SM-mitaleista kilpaillaan Kuopiossa 19.-20. helmikuuta. SM-hallien kilpailunjohtaja Matti Haataisen mukaan näillä näkymin kilpailun järjestämiselle ei ole esteitä.
– Tämän hetken tilanne on se, että SM-hallit järjestetään Kuopio-hallissa, mutta todennäköisesti ilman yleisöä, Haatainen kertoo Urheiluliiton verkkosivuilla.
Kilpailun järjestelyistä on Haataisen mukaan keskustelu Itä-Suomen aluehallintoviranomaisten (AVI) kanssa ja keskustellaan vielä myös paikallisten terveysviranomaisten kanssa.
– Miten kisat järjestetään, riippuu kilpailun aikana voimassa olevista rajoituksista. Olemme varautuneet järjestämään kilpailut kireimmillä mahdollisilla koronarajoituksilla.
– Todennäköistä on, että ainakin kaikilla normaaleilla korona-ajan varotoimilla mennään, eli maskit, hyvä käsihygenia ja turvavälit ovat käytössä. Se joudutaanko henkilömäärää hallissa rajoittamaan kuinka paljon, jää nähtäväksi, Haatainen jatkaa.
Haataisen mukaan kilpailun järjestäjät ovat kilpailun valmisteluissa pyrkineet ottamaan koronatilanteen huomioon mahdollisimman hyvin. Kilpailunjohtajuuskin on jaettu Ilkka Juutisen ja Haataisen kesken.
– On ajateltu, että kaikki toimii, vaikka toinen sairastuisi, Haatanen sanoo.
– Katsotaan sitten, mitkä ovat lopulliset koronarajoitukset kilpailun aikana. Ne saattavat vielä vaikuttaa aikatauluun, Haatainen sanoo.
SM-hallien järjestelyistä vastaavat Kuopion Reipas ja Varkauden Kenttä-Veikot.
– Toimitsijoita tulee myös lähialueen seuroista Siilinjärveltä ja Lapinlahdelta, Haatainen sanoo.
Lähde: SUL:n verkkosivut
Lue myös:Posketon palkkatarjous! Lähteet: tällaisen summan Valioliigan seura on valmis maksamaan maalitykille