
Toni Keräsen keihäs kaarsi kolmannella kierroksilla lukemiin 82,26. Se riitti neljänteen sijaan Tshekin Ostravassa käydyssä kisassa.
Keränen ei ollut tyytyväinen heittoihinsa. Vireen kanssa on vielä hakemista.
– Vielä ei ole paras vire. Tuntuu, että saan kropasta 90 prosenttia irti. Siellä on vielä pikkuisen varaa säätä loppukauteen. Tuntuu silti, että nyt alkukaudesta on jäänyt vähän piippuun. Sieltä voisi tulla pidempi heitto, Keränen kommentoi SUL:n tiedotteessa.
– Nyt taistelin viivan kanssa. Ne eivät olleet tahallisia yliastumisia, menivät vaan yli. Vauhti tuli hyvin ja jalat toimivat vähän liiankin hyvin. Siirsin kilpailun aikana askelmerkkiä taaksepäin puolitoista metriä, joka ei ole tavallista, Keränen sanoi.
– Noista mitatuista heitoista pisimmässäkään en saanut kropasta yhtä painetta keihääseen. Se sattui vain olemaan paremmassa asennossa.