Golflegenda Tiger Woods astuu keskiviikkona oikeuden eteen Floridassa. 50-vuotiaan Woodsin on määrä osallistua kuulemistilaisuuteen, jossa käsitellään hänen maaliskuista rattijuopumusta.
Woods pidätettiin epäiltynä päihtyneenä ajamisesta sen jälkeen, kun hänen Land Roverinsa kolaroi maaliskuussa. Poliisin mukaan Woods ajoi kovaa vauhtia asuinalueella ja osui ohitustilanteessa kuorma-autoon, minkä jälkeen auto kaatui kyljelleen.
Woods kiisti syytteen huhtikuussa, mutta hänen odotetaan muuttavan keskiviikkona kantaansa. Samalla hän toivoo saavansa lievemmän tuomion. Näillä näkymin häntä odottaa ehdollinen vankeustuomio ja sakot.
Poliisin mukaan Woodsin taskusta löytyi kaksi hydrokodonitablettia, joita käytetään kipulääkkeenä.
Viranomaisten mukaan hän vaikutti tapahtumapaikalla hitaalta ja uneliaalta, hänen silmänsä olivat lasittuneet ja pupillit laajentuneet. Woods kertoi poliisille katsoneensa puhelintaan ja vaihtaneensa radiokanavaa juuri ennen törmäystä.
Hän myönsi ottaneensa reseptilääkkeitä aiemmin samana aamuna. Alkoholia ei puhalluskokeessa havaittu, mutta Woods kieltäytyi viranomaisten mukaan virtsatestistä.
Syytteen kiistämisen jälkeen Woods kertoi vetäytyvänsä hetkeksi ja hakeutuvansa hoitoon. Hän käväisi vieroitushoidossa Sveitsissä.
Kyseessä oli Woodsin neljäs autokolari sitten vuoden 2009.

































