Sportivo TV

Susijengi taipui maanantaina Liettualle koripallon EM-kisoissa Tampereen Nokia-areenalla ja samalla myös alkusarjan viimeisen Saksa-pelin panos on nyt selvillä.

Suomella on edelleen mahdollisuus jopa lohkovoittoon, mutta se tietysti vaatisi Saksan kaatamista.

Eikä edes mitään tahansa voittoa, vaan lohkon voittaakseen Susijengin pitäisi voittaa Saksa selvin lukemin. Se ei ole todennäköistä.

Myös lohkon kakkoseksi sijoittuminen vaatisi voittoa, mutta siihen riittäisi maltillisemmat lukemat.

Tappiolla Suomi on lohkossaan kolmas. Tämä sijoitus toisi tietysti pudotuspeleihin todella kovan luokan vastustajan jo neljännesvälieriin.

Ennen Liettua-tappiota Susijengi oli edennyt EM-kisoissa voitosta voittoon, mutta nyt Suomi ei tuntunut olevan ihan valmis Liettuan heittämään haasteeseen – ainakaan ottelun alussa.

Myös NBA-tähti Lauri Markkasella (kuvassa) oli vaikeampi ilta. Hän oli koko illan liettualaisten kovassa vartioinnissa ja sai kasaan 19 pistettä. Se on Markkasen mittapuulla vaisusti.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)