Marjut Rolig, omaa sukuaan Lukkarinen, voitti olympiakultaa 5 kilometrin hiihdossa Albertvillen 1992 olympiakisoissa Ranskassa.
Lukkarisen jälkeen Suomesta on tullut useita naishiihtäjiä maailman huipputasolle. Mutta Marjut Rolig on yhä viimeisin hiihdon olympiakultaa voittanut suomalaisnainen.
Atleetin haastattelussa Rolig muistelee, että kultapäivän aamuna hänellä oli tunne, että kaikki tulisi menemään hienosti.
– Olin jo voittanut hopeeta ennen sitä voittokilpailua ja tiesin, että kaikki on tosi hyvin mun kohdallani. Aamulenkillä tunsin jo, että on äärettömän hyvä ja vetreä olo.
– Vitonen on hirveän tiukka matka. Oli tosi vaikea voitelukeli. Se ei ollut huollolle mikään helppo, mutta onneksi siinä onnistuttiin, Rolig jatkaa.
Nuori tshekkihiihtäjä oli mokata Roligin olympiakullan. Onneksi Rolig kykeni kommunikoimaan riittävän hyvin.
– Siinä vitosen lenkillä käytiin kerran stadionilla ja lähdettiin uudestaan mäkeen nousemaan. Sen muistan, että Katerina Neumannova lähti mua, olisiko ollut puoli minuuttia ennen. Silloin hän oli nouseva tähti. Oli nuori vielä hiihtäjänä. Huusin varmaan kaksi kertaa, että latua, ja se ei väistänyt. Sitten sauvalla reiteen nappasin sitä, että hei haloo, nyt väistä, ja sitten hän väisti.
Miltä sitten tuntui seistä korkeimmalla korokkeella Maamme-laulua kuuntelemassa?
– Kyllä se tuntui tosi hienolta. Kun on ollut kerran siellä, eikä ole ennen ollut korkeimmalla pallilla, niin se on ihan huikea se fiilis. Mun mielestäni se olympiafanfaari on niin upea. Sitä soitetaan, kun marssitaan sinne palkintopallille. Paljon Suomen lippuja liehuu. Ja kun omia tukijoita ja omia ihmisiä oli, niin olihan se ihan uskomaton fiilis, Rolig muistelee.
Lillehammerin olympialaisissa 1994 Rolig tavoitteli lisää olympiavoittoja. Mutta mitaleita hän ei niissä kisoissa voittanut.
– Mulla oli vähän ongelmia siinä. Ennen SM-hiihtoja olin vähän sairaana. Sain jopa korvatulehduksen, jota mulla ei ikinä ennen ollut tullut, eikä sen jälkeenkään. Siinä oli vähän sellaisia hidastavia tekijöitä. Eikä se muutenkaan ollut ihan hyvä vuosi sen Lillehammerin vuosi verrattuna aikaisempiin vuosiin, Rolig toteaa.
– Lillehammer oli pitkän tähtäimen tavoite. Isähän minua valmensi ja isän kanssa tehty suunnitelma. Olin nuorena ajatellut, etten vanhaksi tule koskaan hiihtämään. Albertvillen menestys osin vaikutti varmasti siihen, että teki mieli siirtyä sen niin sanotun normaalin elämän pariin, Rolig jatkaa.
Rolig seuraa hiihtolajeja erittäin aktiivisesti. Ja Milano Cortinan olympiakisoja hän aikoo seurata tiiviisti,
– Ehdottomasti seurataan. Hiihtoa ja ampumahiihtoa. Tytär ampumahiihti ihan vakavissaan. Ovat lähellä sydäntä. Mieheni kanssa menemme paikan päälle seuraamaan aina hiihtoa ja ampumahiihtoa, hän kertoo.
Rolig povaa Suomelle hyvää olympiamitalisaalista.
– Jos kaikki menee oikein hyvin, niin voi sieltä seitsemän tai kahdeksankin mitalia tulla, mutta paljon vähemmänkin voi tulla. Kaiken pitää mennä ihan nappiin, että siellä h-hetkellä onnistuu.
Montako hiihtomitalia Suomi voittaa?
– Pari kolme, Rolig ennustaa.
