Milano Cortinan ensimmäiset mäkihypyn olympiamitalit jaetaan lauantaina, kun Naisten normaalimäen kisa hypätään Predazzossa Suomen aikaa kello 19:45 alkaen.

Suomella on tulessa peräti neljä edustajaa: Heta Hirvonen, Minja Korhonen, Sofia Mattila sekä Jenny Rautionaho. Koskaan aiemmin näin montaa suomalaista naishyppääjää ei ole olympiakilpailussa ollut mukana.

– Ovathan nämä siinä erityiset kisat, että nämä ovat kerran neljässä vuodessa ja mukaan pääsee vain rankingin 50 parasta. Paljon kilpakumppaneita jää myös näistä kisoista pois, toteaa Rautionaho.

– Valmistautumisen osalta ei ole sikäli tehty mitään erityistä. Alla on perinteinen Aasian kisakierros ja vaikka tuloksellisesti se ei ollut ehkä parasta antia, sain tehtyä hyvin esimerkiksi varustetestejä. Pari päivää hypättiin Planicassa ennen tänne tuloa ja tänään (5.2.) päästään heti tositoimiin testaamaan mäkeä, Rautionaho lisää

Mattila hyppää olympialaisissa ensimmäistä kertaa.

– Odotan kaikenlaista uutta. Jos onnistumisia tulee mäessä, niin se olisi paras. Valmistautuminen on mennyt ihan hyvin. Harjoittelu erityisesti Lahdessa on kulkenut. Kisalta odotan ennen kaikkea omia hyviä hyppyjä, Mattila toteaa.

Hirvonen ja Korhonen ovat varsinaisesti yhdistetyn kilpailijoita ja mäkihypyssä mukana sivulajissaan. Naiset eivät yhdistetyssä voi olympiatasolla kisata, mutta mäkihyppyyn Hirvonen ja Korhonen saivat olympiapaikan kauden vahvoilla esityksillään.

– Onhan tämä toki hieman erilaista valmistautumista vaatinut. Harjoittelua on tehty yhdistetty edellä, mutta sitten on ollut näitä viikkoja, kun on oltu mäkipuolella. Silloin hyppääminen painottuu tietysti enemmän. Ei ole kuitenkaan ollut sellaisia muutoksia, mitkä olisivat vaikuttaneet yhdistetyn tekemiseen. Nyt on tärkeä palautua, jotta on mahdollisimman hyvä vire tuolla mäessä, Korhonen kertoo.

– Olen käynyt mäkiviikon jälkeen Kiinassa ja se oli sellainen ekstrajuttu tässä. En sanoisi, että on ollut rankkaa yhdistää kahta lajia. On ollut oikeastaan ihan kiva näin. Kokonaisuudessaan varmaan yhtä paljon ollut yhdistettyä ja mäkeä. Haluan ottaa kyllä tästä olympiakokemuksesta kaiken irti. Olisi hieno päästä täällä kauden parhaalle tasolle, kommentoi Hirvonen.

LUE MYÖS: Iivo Niskaselta jäätävää tekstiä hiihtomaajoukkueelle (UrheiluAreena.fi)