Kansainvälinen paralympiakomitea on päättänyt ottaa Venäjän ja Valko-Venäjän mukaan Milano Cortinan 2026 paralympialaisiin.

Venäjä saa myös käyttää paralympialaisissa kansallistunnuksiaan, kuten Valko-Venäjäkin. Vladimir Putinin propaganda on ottanut tästä päätöksestä jo kaiken ilon irti ja naureskellut lännelle.

Venäjä sai tahtonsa läpi Kansainvälisen paralympiakomitean äänestyksessä. Niin sanotun globaalin etelän äänet voittivat. Monet päätöstä tukeneet maat eivät Milano Cortinan paralympiakisoihin edes osallistu.

Tilanne on lievästi sanottuna irvokas. Ja Venäjälle se on iso moraalinen voitto.

Tosin lajiliitot päättävät vielä itsenäisesti, saavatko venäläisurheilijat paralympialaisiin osallistua, joten ihan kaikissa lajeissa venäläisiä ei Milano Cortinassa välttämättä nähdä. Mutta moni venäläinen paraurheilija nähdään tositoimissa.

Ukrainan sota on vahvistanut Venäjää paralympiarintamalla huomattavasti. Venäjä on satojentuhansien vammautuneiden sotilaidensa takia saanut lukuisia uusia potentiaalisia kovan luokan paralympiaurheilijoita, joista osa nähtäneen Euroopan unionin alueelle ensi maaliskuussa.

Lännen on vaikea boikotoida kisoja omalla maaperällään. Venäjällä nauretaankin ensi maaliskuussa räkäisesti.

Mutta Italia voisi perua paralympiakisansa ja järjestää vain olympiakisansa ensi helmikuussa, jonne venäläisiä ei kansallistunnuksillaan päästetä kisaamaan. Paralympiakisat voi lahjoittaa Venäjän järjestettäväksi Sotshin 2014 kisapaikoilla, noissa Putinin vallan synkissä muistomerkeissä.

Putin voisi sodassa vammautuneiden urheilijoidensa suorituksia seuratessaan nähdä aikaansaannostensa tuloksia. Kansainvälisen paralympiakomitean johto voisi seurata tätä showta vieressä ja miettiä, mitä on saanut aikaan.

Jos kansainvälinen paralympiakomitea tällaisen päätöksen Venäjän hyväksymisestä tekee, on sen hyvä kantaa asiasta seurauksensa. Sympatiat paralympialaisia kohtaan ovat monilla vähissä.

Kansainvälisen paralympiaurheilun tukeminen suomalaisyrityksiä tuskin tällä hetkellä innostaa.

Otto Palojärvi

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)