Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala on vakuuttunut, ettei Suomi jää mitaleitta Milano Cortinan talviolympiakisoissa toisin kuin kävi Pariisin 2024 kesäolympiakisoissa.
Itse Suomea neljissä olympiakisoissa, joissa kaksissa jäi täpärästi mitaleitta, edustanut Poutala toteaa Atleetin haastattelussa, että mitalikandidaattien määrä on Suomessa Milano Cortinan kisojen suhteen noussut. Ja toiveita on useammassakin lajissa.
– Totta kai mä olen positiivinen ja toiveikas. Alkukausi on näyttänyt sen, että meillä on sellaisia mitaliehdokkaita, joita vuosi tai kaksi sitten ei oikein ajateltukaan. Siellä on ehdokkaita laajalla rintamalla, Poutala sanoo.
Hiihdosta saattaa tietysti tulla useita mitaleita.
– Hiihto on sellainen mielenkiintoinen. Vähän meidän mitalivaltti, että miten se lähtee menemään. Hyviä pilkahduksia alkukaudella, Poutala arvioi.
Millaiseen mitalisaaliiseen Poutala sitten olisi tyytyväinen? Pekingin 2022 olympialaisissa Suomi voitti kahdeksan mitalia, joista kuusi hiihdosta ja kaksi jääkiekosta.
– Jos me päästään viime talviolympialaisten tasolle, niin sehän olisi ihan huikea suoritus. Mutta olen tosi tyytyväinen, jos saadaan yli viisi mitalia. Palautetaan se usko kansalaisille, että kyllä Suomikin voi saada olympialaisista mitaleja, hän kertoo.
Ennen kaikkea Poutala toivoo, että Suomen kansalle jäisi 2026 talviolympialaisista positiivisia tuntoja.
– Pariisi oli iso pettymys kaikille. Viidellä mitalilla tulisi varmasti sellainen fiilis, että kyllä Suomessa osataan niitä mitalejakin saada.
































