Suomen olympiajoukkuetta Milano Cortinan 2026 talviolympialaisiin on täydennetty joulun alla.

Lukuisat olympialaiset paikan päällä kokenut toimittajakonkari Jari Porttila hämmästelee Atleetin videoblogissaan valintoja. Tai tarkemmin, miksi valintoja tiettyjen urheilijoiden osalta ei tehty,

– Valinnoissa oli mielestäni selkeä yllätys. Ja yllätys ei ollut se, että kisoihin valittiin kolme alppihiihtäjää, Elian Lehto, Eduard Hallberg ja Erika Pykäläinen, eikä myöskään se, että taitoluisteluun valittiin Julia Turkkila ja Mathias Versluis, eikä sekään, että yhdistettyyn valittiin Eero Hirvonen, Porttila toteaa.

– Se oli yllätys, että kisoihin valittiin tässä vaiheessa ja tässä valintatilanteessa vain kaksi hiihtäjää. Nyt valittiin siis Johanna Matintalo ja Arsi Ruuskanen, mutta missä ovat Joni Mäki ja Ristomatti Hakola ja myös Niilo Moilanen?, Porttila jatkaa.

Porttilan mielestä valinnan venyttäminen ei palvele Suomen menestystoiveita olympialaisissa.

– Heille olisi ollut hyvä antaa tässä vaiheessa harjoittelurauha, koska aikaa olympialaisiin on vielä puolitoista kuukautta. Nyt he joutuvat antamaan näyttöjä koko ajan. Pelko on siellä, että jos epäonnistuu, ovat olympialaiset vaarassa. Olisi rauhoitettu nyt se tilanne ja annettu kavereiden harjoitella rauhassa.

– Halutaan ehkä, että he taistelevat paikasta parisprintissä. Sen olisi voinut tehdä sillä, että heidät olisi jo valittu olympialaisiin, Porttila arvioi syitä outoon ratkaisuun.

Miesten ja naisten hiihdon olympiajoukkueisiin valitaan molempiin vielä neljä urheilijaa.

LUE MYÖS: Jari Porttilan blogi: Niskasten uhkapeli Tourilla (Atleetti.fi)