Suomen olympiajoukkueella on Milano Cortinan kisoissa selkeästi suurimmat mitaliodotukset maastohiihdossa.
Sotshin 2014 olympialaisissa suomalaiset voittivat viidestä mitalistaan kolme hiihdossa. Pyeongchangissa 2018 kuudesta suomalaismitalista neljä tuli hiihdosta. Ja Pekingissä 2022 saldona oli Suomella kahdeksan mitalia, joista kuusi tuli hiihdosta.
– Me ollaan oltu se menestyslaji talviolympialaisissa, kun katsotaan taaksepäin edellisiä olympialaisia, niin me ollaan ne lajit, jotka on tuoneet niitä mitaleita. Mitä olen käynyt keskusteluja urheilijoiden ja valmentajien kanssa, niin meillä on kilpailukykyinen joukkue lähettää sinne olympialaisiin, toteaa Hiihtoliiton puheenjohtaja Sirpa Korkatti Atleetin Tuomas Kanervalan haastattelussa.
Korkatti on vakuuttunut, että hiihtomitaleita tulee Milano Cortinan kisoista.
– Uskon, että siellä on hyviä ja hienoja tuloksia sitten mukana, kun kisoista tullaan kotiin.
Hiihtoliitto on ollut kaoottisessa taloustilanteessa. Korkatti on saanut tilannetta korjattua.
– Mulla ei ole roolia olympialaisiin. Mun rooli on huolehtia siitä, että Hiihtoliiton suunta on selkeä ja meillä tehdään oikeita asioita. Mun roolina on katse enemmän siellä olympialaisten jälkeisessä ajassa, hän toteaa.
– Nyt huolehditaan siitä, että olympialaisiin mennessä ei rikota niin sanotusti mitään toimivaa. Oma katse on siinä kauemmassa, Korkatti lisää.




























