Milano Cortinan talviolympialaisiin on aikaa vajaat kaksi kuukautta. Kisojen ympärillä on vielä runsaasti kysymysmerkkejä.

Aiemmin otsikoihin on noussut kisojen jääkiekkoareenana toimivan hallin valmistuminen, mutta nyt huolta aiheuttaa lumitilanne. Keski-Euroopassa on ollut lauha alkutalvi eikä luonnonlunta kertynyt, mutta myös tekolumen osalta tilanne on huolestuttava.

Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS) on nostanut esiin huolen tekolumen riittävyydestä. FIS:n mukaan tekolumen tuotannossa on haasteita.

Syyt johtuvat Italian hallituksesta, joka viivästytti varojen antamista kisajärjestäjille. Livignossa kisataan muun muassa lumilautailuissa ja freestyle-hiihdoissa ja kaupungin pormestari Remo Galli on varma, että kisat saadaan vietyä läpi hyvissä olosuhteissa.

– Meillä tulee olemaan riittävästi lunta hienojen olympialaisten läpiviemiseksi. Itse asiassa meillä tulee olemaan enemmän kuin tarpeeksi, hän valotti Italian uutistoimisto Ansalle.

– Livigno ja Italia pärjäävät kyllä ja seuraavina päivinä lämpötilat laskevat jopa -20 asteeseen, joten en ole lainkaan huolissani, Galli totesi itsevarmasti.

FIS:n presidentti Johan Eliasch ei ole aivan yhtä luottavainen tilanteen suhteen.

– Tilanne on käsittämätön, mutta toivottavasti kaikki järjestyy. Meillä on B-, C- ja D-suunnitelmat.

– On ikävä olla tällaisessa tilanteessa, jossa meidän ei alkujaankaan pitäisi koskaan olla. Soitamme heille aamuin, päivin ja illoin, Eliasch paljasti.

LUE MYÖS: Erotuomari työstään Lepakkovuorossa – ”99,99 prosenttia paskoo housuun” (Atleetti.fi)