Andre Gustavson ja Miikka Muurinen ovat Susijengin EM-joukkueen ainoat arvokisojen ensikertalaiset.

Kun Muurinen on repinyt otsikoita mediassa näyttävillä suorituksillaan, on Gustavson täyttänyt oman ruutunsa Susijengin palapelissä eleettömän varmasti.

26-vuotias Gustavson on suurelle yleisölle ehkä ennalta tuntemattomin joukkueen jäsen, vaikka oli jo viime vuonna mukana Valencian olympiakarsinnoissa. Kuka Andre Gustavson sitten on?

– Andre Gustavson on ihminen, joka sattuu pelaamaan korista. Jossain vaiheessa oli vähän loukkaantumiskierrettä. Sen jälkeen käytiin aika syvällä, mutta sen jälkeen asiat ovat olleet paremmin, Gustavson tiivistää leveän hymyn saattelemana.

Gustavson oli nuorten maajoukkueiden avainpelaajia ja debytoi Susijengissä jo vuonna 2019, mutta katosi hieman tutkalta vietettyään Richmondin yliopistossa vuodet 2018-2024.

Viimeisenä pelivuotenaan 2022-23 Gustavson kärsi lonkkavaivoista, joiden vuoksi hän joutui leikkaukseen.

Seuraavan vuoden hän keskittyi kuntouttamiseen ja harjoitteluun opiskellen itsensä samalla kauppatieteiden maisteriksi. Gustavsonin yliopistoajoista ja uran vaikeista hetkistä voi lukea lisää täältä.

– Kysy siltä miksi se on perhonen! kuuluu yhtäkkiä kesken haastattelutilaisuuden.

”Hauskoja jätkiä”

Kapteeni Sasu Salin valmistautuu omaan haastatteluunsa Susijengin mediatilaisuudessa, mutta löytää tyypilliseen tapaansa aikaa myös kujeilla muille.

Pakko se on, kun kapteeni käskee. Miksi olet perhonen?

– Teimme persoonallisuustestit ja Sasulle, Mickelle [Mikael Jantunen], Mirolle [Little] ja minulle selvisi, että olemme perhosia.

Entä mitä se tarkoittaa?

– Että olemme aika hauskoja jätkiä, Gustavson heittää ison naurun saattelemana.

Gustavsonin analyysi on helppo sivustaseuraajana allekirjoittaa. Haastattelutilanteessa hänestä huokuu rentous, mielenrauha sekä onnellisuus. Pelaaja on sinut itsensä ja joukkuekavereidensa kanssa ja hymy on herkässä. Mieli lentää vapaana perhosen lailla.

Aina näin ei kuitenkaan ole ollut. Vaikean loukkaantumisensa aikana Gustavson pohti jo lopettamista ja intohimo pelaamista kohtaan oli hiipunut.

Kun koko nuori elämä on pyörinyt oranssin pallon ympärillä, iso loukkaantuminen saattaa olla monelle vaikea pala. Gustavson oli kuitenkin henkisesti tarpeeksi vahva käsittelemään asian ja löysi rakkauden lajiin takaisin.

Yhtenä henkisen puolen vahvistamisen keinona hän on käyttänyt muun muassa meditaatiota.

– Se alkoi silloin joskus korona-aikana, mutta kunnolla aloin tehdä sitä viimeisenä vuotena Jenkeissä. Siitä tuli sellainen, että jos pystyn olemaan sujut omien ajatuksieni kanssa, niin mikään muu ulkopuolinen ei pysty vaikuttamaan minuun.

– Se on sellaista mielen treenaamista ja oman sisäisen rauhan löytämistä. Sen kautta myös älysin mikä on oikeasti tärkeää. Maailmassa on nykyään paljon melua ja sosiaalista mediaa, niin silloin älyää mikä on tärkeää itselleen, mistä välittää ja mitä haluaa tehdä. Siinä maadoittaa itsensä tähän hetkeen eikä mieti liikaa asioita.

Paluu Suomi-koriksen kartalle

Gustavson palasi takaisin suomalaisen koripallon kartalle viime kesänä, kun hän pääsi neljän vuoden tauon jälkeen Susijengin rinkiin ja pelasi itsensä Valencian olympiakarsintajoukkueeseen.

Suuremmilla fonteilla hänen nimensä kirjoitettiin, kun hän takoi 15 pistettä hallitsevaa Euroopan mestari Espanjaa vastaan.

– Näin joukkueeseen pääsyn sellaisena bonuksena. Rupesin katsomaan sitä siten, että treenaan ja valmistan itseni niin hyvin kuin voin ja mahdollisimman korkealle tasolle, että pärjäisin siellä. Se on se minun järjestelmä millä toimin ihmisenä. Sen jälkeen se on valmentajien päätös enkä voi kontrolloida sitä eikä se ole käsissäni. Teen omaa juttuani ja jos se onnistuu, niin se on bonus.

– Arvostin ja olin kiitollinen siitä, että pääsin pelaamaan. Kaikki asiat, mitkä tapahtuivat siihen päälle, olivat siistejä kokemuksia ja pääsin nauttimaan niistä. Ei minulla ollut mitään stressiä tai painetta. Tärkeintä oli päästä joukkueen mukaan ja pelaamaan. Sitten kun tuli onnistumisia, niin se oli jees. Pääasia oli päästä leiritykseen mukaan, Gustavson palaa viime kesän tunnelmiin.

Tähän kesään lähdettäessä Gustavson oli jo huomattavasti valmiimpi.

Alla oli vahva ja ehjä kausi Korisliigassa ja joukkue entistä tutumpi. Hyvät otteet harjoituksissa ja valmistavissa maaotteluissa toivat hänelle paikan myös EM-kisoihin.

– Viime vuonna oli sikajees olla mukana ja tänäkin vuonna, kun on hyviä jätkiä ja kavereita ympärillä. Teen parhaani miten voin ja valmistan itseni. Ei päivää ennen voi hirveästi muuttaa enää mitään, vaan se mitä olet tehnyt viimeiset 3-4 kuukautta, määrittävät sen mitä seuraavan parin viikon aikana tapahtuu. Se on se mihin minä keskityn enemmän.

Gustavson on tuonut Susijengin peleissä penkiltä energiaa ja räväkkyyttä kentän molempiin päihin.

Iso-Britanniaa vastaan perhonen sai siivet kunnolla alleen, kun Gustavson ajoi röyhkeästi laidalta korille ja donkkasi pallon voimalla sisään huudattaen samalla lähes 13 000-päistä kotiyleisöä.

– Olihan se aika siistiä. Se oli niin tunnelmallista, Gustavson palaa donkkiin mairea hymy huulillaan.

Donkin jälkeen moni saattoi avata kännykästään selaimen ja etsiä, että kukas tämä Gustavson oikein on?

Pelaajalle itselleen oman nimensä tunnetuksi tekeminen tai henkseleiden paukuttelu ei ole mikään itseisarvo.

– Ei se mikään tavoite ole minkä olisin itselleni asettanut, mutta toivottavasti työni näyttää mitä näyttää ja sitten tapahtuu mitä tapahtuu. Meillä on paljon hyviä pelaajia eikä se ole mikään tavoite, mutta olisihan se ihan kiva.

Kotiyleisön tuki on merkittävä

Gustavson on täysin siemauksin nauttinut Tampereella otteluiden tunnelmasta ja antaakin Suomen kannattajille kehut.

– Kansallislaulu on aika siisti ja se kuinka yhtenäinen ja positiivinen yleisö meillä on. Kaikki ovat siinä ”inessä” ja antavat niin paljon energiaa. Joissain fanikulttuureissa buuataan ja muuta, jos ei kulje, mutta meillä tuntuu olevan niin positiivinen faniporukka tässä koriksen ympärillä. Tuntuu, että 13 000 fania auttaa meitä pelaamaan paremmin. Kyllä se on aika siistiä, Itä-Helsingin kasvatti lähettää terveisensä katsomon puolelle.

Susijengi on jo varmistanut paikkansa 16 parhaan joukossa ja seuraavissa otteluissa Liettuaa ja Saksaa vastaan ratkotaan lopulliset lohkosijoitukset.

Liettua-voitolla Suomi varmistaisi vähintään kakkospaikan ja siten Serbian tai Turkin välttämisen neljännesvälierissä.

Gustavson on luottavainen, että lajin mahtimaihin kuuluva Liettua on kaadettavissa.

– Haluamme mahdollisimman hyvän sijan. Minusta tuntuu, että meillä on tosi vahva joukkue ja Liettua on meille hyvä testi. Uskon meidän tekemiseen ja meidän pitää vain pelata omalla tavallamme ja tehdä sitä mitä olemme tehneet, hän paaluttaa.

Susijengin ja Liettuan välinen ottelu alkaa kello 20.30.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)