Andre Gustavson, 26, teki läpimurtoa Susijengiin jo viime kesänä ja on nostanut entisestään profiiliaan tämän vuoden EM-kisoissa. Kaukana ei ollut, että Gustavson olisi pistänyt koriskenkänsä kokonaan hyllylle.
Gustavson lähti Richmondin yliopistoon vuonna 2018 ja vietti siellä peräti kuusi vuotta. Yliopistouralle mahtui pelit NCAA:n lopputurnauksessa March Madnessissa, mutta samalla kolikolla oli myös kääntöpuoli. Viimeisenä pelikautenaan 2022-2023 Gustavson kärsi lonkkavaivoista ja pelaaminen oli vaikeaa ja kivuliasta.
Kesällä 2023 edessä häämötti lonkkaleikkaus ja sitä myöten pitkä kuntoutuminen. Mieli oli maassa ja samalla hän asetti kyseenalaiseksi koko koripallouransa jatkon.
– Piti hankkia uusi agentti tai ruveta tekemään jotain diilejä tai hankkia NBA:n kesäliigapaikkaa tai jotain sellaisia. Siinä vaiheessa olin niin kipeänä eikä tehnyt mieli pelata, etten voinut edes sanoa, että voisin tulla jonnekin. Siinä vaiheessa en tiennyt edes pystynkö pelaamaan, Gustavson palaa parin vuoden takaisiin hetkiin.
– Sen jälkeen seuraavat kuukaudet menivät siinä, että vain mietin jatkanko pelaamista vai en. Minulla oli leikkauspäivämäärä määrätty kesän loppuun. Siinä sitten pohdiskelin ja mietin, että mitä jos tämä koris ei tästä lähdekään eteenpäin niin kuin olen aina kuvitellut sen lähtevän.
Samaan aikaan, kun Susijengi valmistautui kohti Japanin MM-kisoja, päätti Gustavson ettei aio jäädä vain laakereilleen lepäämään.
– Siinä kesällä 2023 olin pitänyt itseni kunnossa, mutten ollut tehnyt hirveästi korista. Muut treenasivat ja valmistautuivat MM-kisoihin. Sitten lähdin Jenkkeihin kesäkuun lopulla ja olin yksin enkä missään joukkueessa mukana. Sitten ajattelin, että jos minulla on näin paska olo, niin kai sille pitää tehdä jotain.
Kun mieli on vaa’alla ja heiluu tulevaisuuden huolien ja unelmien kiikkulaudalla, päätti Gustavson siirtää ajatuksensa positiivisiin asioihin. Hiljalleen pilvet alkoivat väistyä ja aurinko pilkottaa.
– Vaikka minulla oli leikkaukseen kuukausi aikaa, niin rupesin juoksemaan ihan sikana ja tekemään asioita mistä tykkäsin ja löytää sitä rakkautta lajia kohtaan taas. Jossain vaiheessa sain sitä momentumia siihen ja rupesi onnistumaan. Sitten äitini tuli auttamaan minua leikkauksen kanssa ja kävimme heittelemässä. Kaikki valmentajatkin sanoivat, että näytin erilaiselta verrattuna kauteen ja ehkä tästä vielä voisi tulla jotain. Sain siinä liekin syttymään ennen leikkausta, Gustavson avaa muutosta.
Gustavson debytoi Susijengissä jo vuonna 2019, mutta läpimurto joukkueeseen oli tekemättä. Joukkueessa pelasi paljon tuttuja kavereita nuorten maajoukkueista ja hän oli pelannut Mikael Jantusen kanssa nassikasta lähtien. Toipuessaan leikkauksesta liekki alkoi lepattaa entistä vahvemmin.
– MM-kisat alkoivat, kun minut leikattiin ja katsoin niitä pelejä telkasta. Minulle tuli sellainen fiilis, että haluaisin niin olla tuolla mukana. Kilpailla siitä pelipaikasta, olla mukana ja auttamassa joukkuetta. Tiesin, että pystyn siihen, jos olen terve.
– Minulla oli kuitenkin se taka-ajatus, että sen pitää tuntua siltä, että on kiva pelata ja kiva olla tässä mukana. Jos sattuu eikä ole kivaa, niin ei siinä ole järkeä olla mukana eikä pysty nauttimaan niistä päivistä.
Susijengin pelaajista muun muassa Jantunen, Elias Valtonen ja Edon Maxhuni kävivät USA:n yliopistosta ammentamassa oppia, mutta palasivat Eurooppaan jo parin vuoden jälkeen ja aloittivat ammattilaisuransa. Gustavson jäi lopulta kuudeksi vuodeksi kuntouttaen itsensä USA:ssa ja suorittaessaan opiskelunsa loppuun.
Hän kuitenkin myöntää, ettei alkuperäinen tarkoitus ollut viettää USA:ssa niin kauaa.
– Ensimmäisen vuoden jälkeen mietin, että olisin lähtenyt ja toisen vuoden jälkeen oli korona. Kun korona alkoi, niin mietin että saisiko mistään edes kunnon paikkaa. Olin siinä vaiheessa käynyt jo yli puolet koulusta, joten päätin jäädä sen nyt tekemään. Kolmannen vuoden jälkeen sitten leikattiin lonkat.
Lopulta Gustavson palasi Eurooppaan kauppatieteiden maisterin tutkinto kourassaan ja uudesti syttynyt rakkaus koripalloon, vaikka alkuperäisessä suunnitelmassa ei ollut opiskella itseään maisteriksi.
– Siinä vähän kävi niin enkä oikein suunnitellut sitä. Neljännen vuoden lopussa, kun olin ollut pelaamatta kolme kuukautta, tuntui ihan hyvältä ja ruvettiin miettimään mitä tekisi. He tarjosivat sitä mahdollisuutta, että voin aloittaa maisterin tutkinnon jos haluan ja pelata samalla saaden vielä lisää momentumia alle. Se kuulosti siinä vaiheessa parhaalta vaihtoehdolta.
Viimeisenä opiskeluvuotenaan Gustavson keskittyi kuntouttamaan itseään, mutta oli osana joukkuetta erilaisessa roolissa. Hän toimi valmennuksen apuna ja sai muun muassa vastuuta vastustajien tarkkailussa ja harjoitteli joukkueen mukana.
Rooli avasi silmiä myös pelaamisen suhteen ja hän sai rauhassa kuntouttaa itsensä takaisin pelikuntoon.
– Siinä sai ihan eri perspektiivin pelaamiseen eikä ollut enää pelaaja, joka stressasi mitä valmentaja sanoo tai miten hän kohtelee sinua, kun koko ajan taistellaan peliminuuteista. Jenkeissä on kuitenkin se 15 pelaajaa joukkueessa, jotka taistelevat koko ajan peliajasta ja taso on kova. Siellä ollaan tosi traditionaalisia, joten jos haluat saada peliaikaa, niin sinun täytyy joko olla joukkueessa tosi pitkään, ja sitä arvostetaan, tai sitten sinun pitää olla ylihyvä.
– Pääsin astumaan ulos siitä ja näkemään mitä ne koutsit haluavat ja miten he valmistautuvat treeneihin. Pääsin oppimaan vastustajien pelikirjoja ja miten he juoksivat pelejä läpi. Sain treenata jengiä vastaan ja olla sellaisena treenipelaajana freshmaneja vastaan.
– Pelasin paljon yksi vastaan yksi -pelejä ja pienpelejä. Pääsin aina mukaan kun halusin. Siinä ei ollut painetta ja pääsin tekemään juuri sitä mitä tarvitsin. Silti piti keskittyä, muttei ollut sellaista painetta pelaamisesta, vaan oman rakkauden löytämistä korista kohtaan ja katsoa miltä kroppa tuntuu. Se oli sellaista valmistautumista tulevaan ja sain olla tosi hyvässä ympäristössä, Gustavson kertoo.
Loukkaantuminen ja toimiminen joukkueen valmennuksen apuna toi uutta näkökulmaa myös koripallon ulkopuolelle.
– Se oli tosi mielenkiintoista ja pääsin näkemään, että se on loppujen lopuksi vain korista. Samalla ymmärsi, ettei koris voi olla vain sinun identiteetti, sillä jos olet ollut loukkaantuneena ja koris on ollut ainoa mitä sinulla on ollut, niin silloin identiteettisi on korispelaaja. Se on vähän kuin heittäisi sen hukkaan. Kun et pääse pelaamaan ja kaikki kaverit on koriksen kautta, niin sitten pitää löytää kuka sinä oikeasti olet ja mitä haluat tehdä tällä elämällä.
Gustavson palasi Eurooppaan viime kesänä ja raivasi tiensä Susijengin Valencian olympiakarsintaryhmään, jonka jälkeen hän pelasi vahvan kauden Korisliigassa johdattaen Karhu Basketin finaaleihin. Tampereella hän on debytoinut arvokisoissa ja pelannut keskimäärin yli 18 minuuttia ottelua kohden 3,3 pisteen, 2,2 levypallon ja 1,3 syötön keskiarvoilla.
