Tampereella on maanantai-iltana luvassa melkoinen koripallonäytös, kun Susijengi ja Liettua iskevät yhteen EM-kisojen alkulohkon neljännessä ottelussa. Panoksena on vähintään lohkon kakkospaikka.

Susijengi lähti kolmeen ensimmäiseen EM-otteluunsa ennakkosuosikkina ja pystyi kampeamaan niistä voitot varmistaen samalla jo jatkopaikkansa Riiassa pelattavissa pudotuspeleissä. Maanantaina vastus on kuitenkin toista luokkaa kuin aiemmat, kun vastaan asettuu koripallon perinteinen mahtimaa Liettua.

– Haaste kovenee koko ajan. Olemme vähän parantaneet koko ajan, ja varsinkin puolustuksessa on ollut asteittain parempaa ja parempaa, mutta nythän ne todelliset testit tulevat. Liettualle on tietenkin hyviä yksilöitä, mutta myös heidän joukkuepelaamisensa on ihan eri tasolla, Susijengin avainpelaaja Mikael Jantunen analysoi tulevaa koitosta.

Susijengi päättää EM-alkulohkonsa keskiviikkona Saksaa vastaan. Kävi maanantaina miten tahansa, niin lopulliset lohkosijoitukset ratkaistaan vasta tuolloin.

– Saksa on hallitseva maailmanmestari ja ihan kisan ennakkosuosikkeja. Se niiden leveys ja pelaajien laatu on mielestäni vielä Liettuastakin vielä eri tasolla. Meidän pitää tehdä sitä mitä me olemme aina tehneet, eli kaikki viisi yhdessä joukkueena auttaa toisiaan pysäyttämään näitä vastustajien tähtipelaajia. Emme yksin pysty siihen, Jantunen korostaa.

Susijengin aiemmissa otteluissa katsomo on ollut täysin sinivalkoinen, mutta maanantaina siihen on tulossa muutos. Eri arvioiden mukaan Liettuasta on Tampereelle matkannut 4000-5000 kannattajaa, joten luvassa on kova taistelu myös katsomon puolella.

Lipunmyyntisivujen mukaan vapaita paikkoja ei enää maanantaille löydy. Jantusella on korkeat odotukset maanantain tunnelmasta. 

– Odotan vähän sellaista lämpöä katsomoon. On hyvä, että saa vähän vastakannustusta. Olen kuullut, että liettualaiset buuaavat vastustajille ja se on ihan hyvä. Se kuuluu urheiluun.

– Luulen, että siitä tulee tosi siisti peli ja saavat vähän Suomenkin fanien korottaa ääntään lisää, sillä liettualaiset ovat tunnetusti aika äänekkäitä. Emmehän me voi heille katsomossakaan hävitä, Jantunen fiilistelee.

Panokset ovat ottelussa kovat, sillä voitolla Susijengi varmistaisi vähintään lohkon kakkospaikan ja välttäisi samalla toisen lohkon kovimmat joukkueet Serbian ja Turkin.

– Ei voi sanoa, että pudotuspelit alkavat nyt, mutta nyt alamme pelata lohkosijoituksista ja millaiseen kaavioon päädymme. Haluamme menestyä ja silloin meidän pitää voittaa kenet tahansa. Minimi on nyt ehkä saavutettu, mutta eihän se tyydytä ketään.

Vaikka Susijengi jäisi lohkossa kolmanneksi, niin Jantunen ei sillä päätään vaivaa.

– Olen sitä mitä mieltä, että jos haluamme pärjätä, niin meidän pitää voittaa mikä joukkue tahansa. En tiedä haluaisinko nyt Serbiaa vastaan heti ensimmäistä pudotuspeliä pelata, mutta jos he tulevat vastaan, niin tulevat. Jos haluaa menestyä, niin kaikki pitää voittaa. Ei siinä sen kummempaa.

Susijengin ja Liettuan välinen ottelu alkaa kello 20.30.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)