Susijengi valmistautuu reilun viikon päästä alkaviin EM-kisoihin, joiden alkulohko pelataan Tampereella. Susijengi pääsee kotiparketille entistä kokeneempana ja yhtenäisempänä.

Edellisissä EM-kisoissa Susijengi selvitti tiensä kahdeksan parhaan joukkoon. Sen jälkeen joukkue on rutinoitunut entistä enemmän yksissä MM-kisoissa ja olympiakarsinnoissa.

Susijengi on jyrännyt harjoitusottelussa Lauri Markkasen johdolla kolme voittoa kaataen Belgian kahdesti ja Puolan kertaalleen.

Susijengin sentteri Alexander Madsenin mukaan joukkue on ottanut yhdellä tietyllä osa-alueella isoja askeleita eteenpäin.

– Kommunikointimme on paljon parempaa verrattuna kahden vuoden takaiseen. Me pidetään koko ajan kentällä huoli siitä, että niin jokainen pelaaja kuin joukkuekaverikin tekee sovitun duunin ja jos joissain tilanteissa emme ole varmoja, mitä tehdään, niin ratkomme ongelmia porukalla, Madsen kiittelee Koripalloliiton tiedotteessa.

– Musta tuntuu, että tällainen avoimuus on yhdistänyt tätä joukkuetta. Meillä on lupa sanoa toisillemme, mikä menee mönkään, missä on parantamisen varaa ja mitä meidän kannattaa tehdä useammin. On ollut hieno nähdä, miten me ollaan kasvettu yhteen tämän kesän aikana.

Susijengi kohtaa EM-kenraaliharjoituksessaan torstaina Puolan Espoossa. Madsenilla on otteluun selvät sävelet.

– Lähdetään parantamaan viime matsista. Hyvä, että pelataan Puolan tasoista ja tapaista joukkuetta vastaan ja saadaan lisätietoa pelaamisemme heikoista kohdista. Meidän pitää lähteä keräämään itseluottamusta ja löytämään avaimia nostaa tempoa silloin, kun tempo on alamaissa. Siihen vielä fanit mukaan niin hyvä siitä tulee.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)