Koripallon EM-kisoissa upeita yllätyksiä jysäytelleet Suomi ja Georgia iskevät yhteen keskiviikkona Riiassa pelattavassa puolivälieräottelussa. Georgia on osoittanut viime vuosina pelatuissa EM-karsintaotteluissa viheliäiseksi vastustajaksi Susijengille.

Kapealla, mutta taitavalla ja erinomaisesti roolitetulla miehistöllä pelaava Georgia pyrkii keskiviikon puolivälierässä rikkomaan pelitempon alhaiseksi ja hakemaan etulyöntiasemaa Susijengistä vahvojen yksilöidensä turvin.

– Georgia on kookas joukkue, joka haluaa hidastaa pelin tempon ja pelata kontrolloituja puolen kentän hyökkäyksiä, jossa he pääsevät käyttämään vahvuuksiaan eli yksilöidensä henkilökohtaisia taitoja ja hyökkäyslevypallopelaamista, Susijengin valmennusjohtoon kuuluva Teemu Rannikko tiivistää Koripalloliiton tiedotteessa.

Georgia ja Susijengi ottivat toisistaan mittaa edellisen kerran marraskuun 2024 EM-karsintaikkunassa. Georgia nappasi kaksi voittoa johtajanaan kapteeninsa Tornike Shengelia, joka lensi Euroliiga-kierroksen jälkeen Georgian koripalloliiton kustantamalla yksityiskoneella Espooseen ratkaisemaan ottelua.

Marraskuussa pelatut EM-karsintaottelut tarjosivat Rannikon mukaan arvokasta dataa keskiviikon puolivälierää silmällä pitäen, vaikka Susijengillä onkin tällä kertaa käytössään karsintaikkunoista puuttuneet Lauri Markkanen, Miro Little ja Miikka Muurinen.

– EM-karsintaottelut tekivät selvemmäksi ja selvemmäksi sen, miten Georgia tahtoo pelata. Samalla on muistettava, että emme ole pelanneet nimenomaan tätä joukkuetta vastaan. NBA-miehet Mamukelashvili ja Bitadze tuovat Georgian normijoukkueeseen aika ison lisän.

Georgia kuuluu ehdottomasti EM-turnauksen yllätysjoukkueisiin nujerrettuaan alkulohkossa hallitsevan Euroopan mestarin Espanjan ja neljännesvälierässä olympiahopeamitalisti Ranskan. Samaan aikaan alkulohkotappiot Italiaa, Kreikkaa ja Bosniaa vastaan kertovat joukkueen olevan haavoittuvainen ajautuessaan pois mukavuusalueeltaan.

– Meidän on saatava heidät pelaamaan nopeampaa koripalloa olemalla aktiivisia koko kentällä ja hakemalla levypallot talteen. Meidän on päästävä juoksemaan puolustuslevypalloista ja estettävä heidän hyökkäyslevypallopelinsä. Uskallus on keskiössä, sillä levypallokamppailussa vastassa on isoa ja fyysistä pelaajaa.

Susijengi ja Georgia kohtaavat keskiviikkona klo 17.00 alkaen Riian Arena Rigassa EM-puolivälierässä. Ottelu televisioidaan Nelosella ja Ruudussa.

Coach Rannikon tärpit – seuraa heitä:

Tornike Shengelia (207 cm/33 v): Georgian kapteeni ja pelin sielu, jonka kanssa olimme vaikeuksissa EM-karsintaikkunassa. Meidän on pysyttävä kontrolloimaan hänen korinaluspelaamistaan, kaarelta tulevia ajojaan ja kolmen pisteen heittoaan.

Kamar Baldwin (185/27): Hänen korilleajonsa pitää saada kontrolliin ja häntä on pystyttävä väsyttämään koko kentälle. Erittäin vahva korkeassa pick and rollissa, unohtamatta kolmen pisteen heittokykyä.

Sandro Mamukelahsvili (208/26): Tuo fyysisyyttä kolmospaikalle. Erittäin hyvä kolmen pisteen heittäjä ja harvoja georgialaisia, jotka lähtevät välillä työntämään palloa nopeasti eteenpäin. Meidän on oltava valmiudessa, kun hän saa puolustuslevypallon.

Goga Bitadze (213/26): Tuo vitospaikalle kokoa, blokkeja ja hyökkäyslevypallouhkaa. Ottanut kovalla prosentilla yli neljä kolmosyritystä per peli tässä turnauksessa.

Susijengi ja Georgia historian saatossa:
24.11.2024 Georgia-Susijengi 81-64 (38-40), EM-karsintaa, Tbilisi (Georgia)
21.11.2024 Susijengi-Georgia 83-90 (48-43), EM-karsintaa, Espoo
21.2.2021 Georgia-Susijengi 70-78 (30-49), EM-karsintaa, Tbilisi (Georgia)
28.11.2020 Susijengi-Georgia 85-91 (40-44), EM-karsintaa, Espoo
10.9.2011 Georgia – Susijengi 73-87 (33-36), EM-kisojen jatkosarjaa, Vilna (Liettua)

Suomi ja Georgia ovat kohdanneet miesten maaottelussa kautta aikain kaksitoista kertaa, joista Suomi on voittanut neljä ottelua.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)