Suomen miesten koripallomaajoukkue jäi ilman historiallista mitalia EM-kisoissa, mutta neljäskin sija oli Susijengiltä todella upea saavutus.

Susijengi hävisi Riiassa pelatun EM-pronssiottelun Kreikalle pistein 92-89 (48-34). Susijengi järjesti ottelun lopussa trillerin, jossa yksi uusi sensaatio ei jäänyt todellakaan kauas.

Susijengin unelman arvokisamitalista murskasi Kreikan supertähti Giannis Antetokounmpo, joka oli pitkään täysin pitelemätön.

Erityisesti taukoa edeltävät minuutit olivat Susijengiltä sysimustia ja Kreikka pääsi karkaamaan 14 pisteen johtoon.

Susijengi sai kuitenkin sysättyä kolmannella neljänneksellä kirivaihteen sisään ja nousi jo viiden pisteen päähän, kunnes Kreikka säkitti tulikuumien Tyler Dorseyn ja Vasileios Toliopoulosin johdolla jäätäviä kolmosia samalla kun Antetokounmpo jatkoi dominointiaan korien alla.

Päätösneljännekselle lähdettiin Kreikan 69-56 -johdossa, mutta ottelussa koko ajan takaa-ajajana tullut Susijengi ei antanut periksi.

Kreikan hyökkäyspeli hyytyi täysin ja Susijengi singahti Olivier Nkamhouan kolmosella enää neljän pisteen päähän tilanteessa 86-82, kun peliaikaa oli jäljellä 54,9 sekuntia.

Ottelun viimeisistä sekunneista kehkeytyi Miro Littlen upottamien vapaaheittojen jälkeen huumaava trilleri, kun kolmosen ilmaan pistänyttä Elias Valtosta rikottiin tilanteessa 90-87. Valtonen pisti kaksi ensimmäistä vapaaheittoa sisään, mutta kolmas kolahti eturautaan.

Mikael Jantunen nappasi levypallon isoihin kouriinsa, mutta epäonnistui nostossa.

Suomi rikkoi ja Antetokounmpo kävi sinetöimässä viivalta Kreikan voiton, kun kellossa oli neljä sekuntia.

Saksan ja Turkin välillä pelattava EM-finaali käynnistyy sunnuntaina klo 21.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)