Suomen yleisurheilumaajoukkue pystyi veteraanien MM-kilpailuissa Jyväskylässä pieneen ihmeeseen voittamalla maiden välisen mitalitilaston. Kuusipäiväiset MM-kilpailut päättyivät juhlavasti pääsiäissunnuntaina.

MM-kilpailut käytiin Hipposhallissa 13 eri ikäluokassa 35-vuotisista 95-vuotisiin. Niihin osallistui lähes 3000 urheilijaa 63 eri maasta. Puolimaraton, maastojuoksu, maantiekävely ja pitkät heittolajit suoritettiin ulkona.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Kansainvälinen veteraaniurheiluliitto WMA järjestää maailman veteraaniurheilijoiden hallimestaruuskilpailut joka toinen vuosi. Edellisissä MM-kilpailuissa kaksi vuotta sitten mitalitilaston voitti Yhdysvallat.

Suomalaismenestys perustui joukkuehenkeen. Samalla kun entiset maajoukkueurheilijat innostuivat selvästi aiempaa enemmän mukaan, niin kuntomaratoonarit olivat tärkeässä asemassa maiden välisissä joukkuekilpailuissa ja viestijuoksuissa.

Viimeisenä kilpailupäivänä sunnuntaina Suomen 85-vuotiaiden miesten joukkue rikkoi maailmanennätyksen 4×200 metrin viestinjuoksussa ja Sanna Kullberg voitti MM-kilpailuiden osallistujamäärältään naisten suurimman lajin puolimaratonin.

Keihäänheittäjä Esko Kuutti edusti olympiavoittaja Pauli Nevalan ja maailmanennätysmies Jorma Kinnusen kanssa Suomea vuoden 1969 Ateenan EM-kilpailuissa sijoittuen seitsemänneksi. Nevala ja Kinnunen ovat lopettaneet, mutta Kuutti voitti Jyväskylässä 70-vuotiaiden maailmanmestaruuden.

Yhteensä suomalaisurheilijat saavuttivat kuuden päivän aikana alustavien tulosten mukaan 129 kultamitalia, 114 hopeamitalia ja 104 pronssimitalia. Toiseksi mitalitilastossa sijoittui Saksa ja kolmanneksi Britannia.

LUE MYÖS: Näkökulma: Onko Mikko Rantanen nyt huono pelaaja? (KiekkoUutiset.fi)