Tokion olympialaisissa on nähty paljon ilahduttavia suomalaisonnistumisia eri lajeissa. Yleisurheilunkin parin viime vuoden aikana nähty hieno noste näyttää saaneen jatkoa Tokiossa.
Sara Kuivisto on juossut Tokiossa jo kaksi 800 metrin Suomen ennätystä. Topi Raitanen on selviytynyt finaaliin 3000 metrin esteissä, Kristiina Mäkelä kolmiloikassa ja Kristian Pulli pituushypyssä.
Juoksulajeissa Suomi on saanut ilahduttavaa nostetta. Kuivisto korostaakin, että suomalaisten on turha kokea alemmuudentunnetta, jota on esiintynyt valitettavan paljon.
– Toivon, että minun ja Topi Raitasen esimerkki potkisi kaikkia suomalaisia eteenpäin. Meillä suomalaisilla on paha tapa ajatella, että me ollaan Suomesta ja me ollaan rumia ja huonoja. Me ollaan ihan paskoja, eikä meistä ole mihinkään. Ulkomaalaisilla on kaikki paremmin, Kuivisto sanoi.
– Ei se ole niin. Suomestakin tulee kovia tyyppejä. Noi mimmit tossa viivalla on ihan samanlaisia likkoja kuin minäkin, Kuivisto jatkoi.
Menestys on tuonut Suomen joukkueeseen positiivista henkeä. Enää ei ollakaan yleisurheilun arvokisoissa vain karsiutumassa.
Kuiviston mukaan Tokion Suomen joukkueessa on havaittavassa ennennäkemätön tunnelma.
– Meillä on tosi hyvä henki. Mä olen noissa piireissä aika monta vuotta pyörinyt ja tää on ollut mun mielestäni ihan poikkeuksellinen vuosi. Kaikki kannustaa toisiaan. Kaikki onnistumiset ruokkii onnistumisia, hän sanoi.
Teksti: Otto Palojärvi, Tokio
































