Suomalainen urheilu kokee merkittävän muutoksen Suomen Olympiakomitean ja Valon toimintojen yhdistyessä vuoden 2017 alussa. Jatkossa uusi Olympiakomitea vastaa suomalaisen liikuntakulttuurin keskeisistä sisällöistä huippu-urheilusta kaikkien suomalaisten liikuttamiseen. Olympiajoukkueesta rakennetaan uuden Olympiakomitean keulakuva.

Strategiseksi kumppanikseen Olympiakomitea on saanut vaatevalmistaja Luhdan. Yhteistyö käynnistyy 1.1.2017 ja se pitää sisällään kolmet seuraavat Olympiakisat.

Olympiajoukkue edustaa Luhdan suunnittelemissa ja valmistamissa varusteissa Suomea Pyeongchangissa 2018, Tokiossa 2020 ja Pekingissä 2022. Joukkueiden varustamisen lisäksi sopimukseen liittyy mittava markkinointiyhteistyö ja muita yhteisiä toimintoja.

– Panostuksemme Aasian markkinoihin mm. Suomen Olympiakomitean yhteistyösopimuksen kautta kasvavatkin seuraavan viiden vuoden aikana merkittävästi etenkin Kiinassa, Japanissa ja Koreassa. Suomalaisten urheilijoiden menestyminen ja nouseminen nuorisolle esikuviksi on tärkeä asia liikkumisen ja terveiden elämäntapojen lisääntymiseksi Suomessa, mutta uusi Olympiakomitea ja siihen liittyvät uudistetut vahvat arvot tukevat tulevaisuutemme ajattelua laajemminkin. Odotan todella paljon tältä olympiadilta, joka huipentuu Kiinan Pekingissä vuonna 2022 pidettäviin talvikisoihin, toteaa Luhdan toimitusjohtaja Vesa Luhtanen.

Lähde: Olympiakomitean tiedote

LUE MYÖS: Suomen moukaritähdeltä raju tilitys – ”Itkin kisojen jälkeen” (UrheiluAreena.fi)