
Brasilian Porto Alegre isännöi 20. kerran järjestettäviä veteraanien yleisurheilun MM-kilpailuja 16.-27. lokakuuta. Kisat kokoavat yhteen yli 4300 urheilijaa 82 maasta.Suomea MM-kisoissa edustaa 89 urheilijaa, joista on 64 miestä ja 25 naista. Suomalaiset kilpailevat 35-90 -vuotiaiden ikäluokissa.
Vuoden 2011 MM-kilpailuissa Suomi sijoittui mitalitilastossa seitsemänneksi. Suomalaiset saalistivat yhteensä 47 mitalia, joista oli kultaa 23, hopeaa 14 ja pronssia 10. Mitaleille ylsi 25 eri urheilijaa. Brasiliaan matkaavaan joukkueeseen kuuluu kahdeksan urheilijaa, jotka saavuttivat edellisistä MM-kilpailuista 17 mitalia.
Mukana kolme mestaruuden puolustajaa
Maailmanmestaruuttaan Brasiliassa puolustaa kolme urheilijaa. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Pirjo Karetie voitti Sacramentossa ylivoimaisesti N65-sarjan 5000 metrin ratakävelyn, 10 ja 20 kilometrin maantiekävelyn. Porto Alegressa hän kilpailee N70-sarjassa ja on kaikkien edellä mainittujen lajien voittajasuosikki.
Harjun Urheilijoiden Leo Saarinen voitti kaksi vuotta sitten M80-sarjan kuulantyönnön ja heittoviisiottelun maailmanmestaruuden ja sai pronssia kiekonheitosta. Saarisen yli kymmenen vuotta kestänyt MM-kilpailujen kuulantyönnön voittoputki jatkunee myös tulevissa kisoissa, vaikka hän on tällä kertaa ikäluokkansa vanhimpia kilpailijoita.
Kolmas mestaruuden puolustaja on Hartolan Voiman Esa Kiuru, joka voitti Sacramentossa M60-sarjan keihäänheiton. Tulevissa MM-kisoissa Kiuru kilpailee M65-sarjassa. Hän pitää hallussaan molempien edellä mainittujen sarjojen keihäänheiton maailmanennätystä, joten Kiuru on vahva mestarisuosikki myös tänä vuonna.
Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava Terhi Kokkonen oli vuoden 2011 MM-kilpailujen todellinen mitalirohmu, kun hän sai N60-sarjan kilpailuista kolme hopeaa (80 ja 300 m aitajuoksu sekä 7-ottelu) ja kaksi pronssia (100 m ja korkeus). Uuden N65-sarjansa kilpailuissa monipuolinen Kokkonen menestynee vieläkin paremmin. Hän antoi Kajaanin SM-kilpailuissa näyttöjä hyvästä kunnostaan muun muassa tekemällä sarjansa kolmiloikan uudet SE-lukemat 8,37.