Tokion MM-kisalipussa kiinni olevalla keihäänheittäjällä Toni Keräsellä oli karua kerrottavaa Ylelle Ruotsi-ottelun kivuliaan urakan jälkeen.
Tällä kaudella viidessä kilpailussa 81 metrin rajan puhkonut Keränen joutui tyytymän Tukholmassa vaatimattomaan tulokseen 75,28. Keränen ei käynyt heittämässä viimeisellään.
Keräsellä on ongelmia selässä ja kyynärpäässä.
– Kyynärpäässä on todella paljon nestettä nivelessä. Siellä on myös pieni repeämä. Se on ikävä ja kivualias vaiva, mutta uskon, että sen saa hoidettua kolmessa viikossa, Keränen viittasi Ylen haastattelussa MM-kisojen suuntaan.
Keränen myönsi, että jälkikäteen ajateltuna hänen ei olisi kannattanut lähteä Ruotsi-otteluun. Hänen oli kuitenkin lähdettävä taistelemaan, koska MM-kisapaikka ei ole vielä varma.
Oliver Helander ja Lassi Etelätalo voivat olla sen sijaan käytännössä varmoja MM-kisalipusta.
Helander kiskaisi Brysselissä perjantaina käydyssä Timanttiliigan kisassa tuloksen 83,97. Se on kauden kotimainen kärkitulos.
Etelätalo voitti puolestaan Ruotsi-ottelun kauden parhaallaan, joka kantoi lukemat 81,80.
Keränen ja Eemil Porvari taistelevat kolmannesta paikasta. Porvari heitti Ruotsi-ottelussa tuloksen 77,38. Porvarin viime aikojen näytöt ovat olleet kuitenkin vaisuja ja 80 metrin raja on ollut tiukassa.
































