Kun 20-vuotiaiden miesten EM-kisa-avaukseen on enää kaksi yötä ja Helsingin Jäähallin tienoo on silminnähden virittäytynyt kisatunnelmaan, on EM-kisajoukkueessa aistittavissa kasvavaa odotusta. Historiallinen mahdollisuus päästä pelaamaan arvokisoja kotiyleisön eteen innostaa ja motivoi.
Odotuksen ilmapiiri on kasvanut viime päivien aikana varkain. Erinomainen osoitus siitä oli keskiviikon avoimet harjoitukset, joihin saapui runsain määrin median edustajia tarkkailemaan pian tositoimiin pääsevän joukkueen otteita.
– Kun salit päätyovet aukesivat ja media saapui sisälle tv-kameroineen, nuorten miesten juoksemat layupit vaihtuivat aika äkkiä donkeiksi, hymyili 20-vuotiaiden miesten joukkueenjohtaja Juha Dahlström.
– Muutaman näkemäni treenin perusteella tämän joukkueen kisoissa on luvassa isoja donkkeja, virnisti salin ovelta harjoituksia tarkkaillut Susijengin ja CB Gran Canarian tarkka-ampuja Sasu Salin.
EM-kotijoukkue viihtyi valtakunnan medioiden tentattavana lähes tunnin ajan. Viimeisten joukossa hallilta poistunut päävalmentaja Anton Mirolybov oli näkemänsä jälkeen tyytyväinen mies.
– Ei ole jokapäiväistä herkkua, että nuorten maajoukkueeseen kohdistuu näin paljon kiinnostusta. Jos ilmassa on alkuunkaan ollut mitään epäilyksiä siitä, onko koripallo nosteessa Suomessa, kaikki epäilykset voidaan nyt pyyhkäistä tiehensä.
20-vuotiaiden miesten kapteeninnauhaa kantava Helsingin NMKY:n kasvatti ja ensi kaudeksi USA:n NCAA-liigan Utah Valleyhun siirtyvä Joonas Tahvanainen kuvailee viime päivien antia joukkueelleen voimaannuttavaksi.
– Just ennen avoimia treenejä oltiin aika uteliaita, että minkä verran toimittajia on tulossa paikalle. Niitähän tuli aika paljon, Tahvanainen naurahtaa.
– Sitäkin iloisempia oltiin, kun treeneistä lähteminen vähän venyi jätkien haastatteluiden pitkittyessä. Ei tämä ihan jokapäiväistä herkkua ole.
Kesäkuun alussa yhteisleirityksensä aloittanut maajoukkue on enää käytännössä kahden nukutun – tai nukkumattoman – yön päässä EM-kisojen ensimmäisestä ottelusta.
Alun perin 22 pelaajan laajuinen rinki on viikkojen vyöryessä tiivistynyt kahteentoista pelaajaan, joukkueen sisäiset roolit ovat selkeytyneet, valmennusjohto on tehnyt valmistelujaan EM-alkulohkon varalta.
– Huomaahan tässä, että ollaan jonkin ison kynnyksellä. Me ollaan saatu valmistautua tositoimiin reilun kuukauden verran. Ollaan painettu salissa täysillä ja koutsit ovat tehneet älyttömän määrän duunia. Jännä ajatella, että enää pari päivää, ja sitten se tosissaan alkaa.
Vaikka 20-vuotiaiden miesten maajoukkue elääkin tällä hetkellä hienoisen mediahumun keskellä, päävalmentaja Anton Mirolybovin mukaan nuorten miesten päät pysyvät tukevasti hartioilla.
– Jos tällaisina päivinä on vähän keskimääräistä enemmän perhosia pelaajien vatsoissa, sehän on vain aivan oikein ja kohtuullista. Niin kuuluukin olla, päävalmentaja pohdiskelee.
– Me pidetään kuitenkin huoli siitä, että fokus on oikeissa asioissa. Koko keskiviikko meni käydessä roolikeskusteluja pelaajien kanssa ja edessä on vielä kenraaliharjoitus erittäin kovatasoista joukkuetta vastaan. Se on jälleen yksi mahdollisuus kokeilla uusia juttuja omassa pelissämme.
Vaikka moni maajoukkueen pelaaja odottaakin malttamattomana lauantai-iltaa, joukkueessa ymmärretään nyt kuluvien päivien arvo.
– Tällaisestahan voi vain nauttia. Nämä ovat ihan poikkeuksellisia aikoja, Mirolybov hymyilee.
Lähde: Koripalloliiton tiedote