Oklahoma City Thunder juhlii koripalloliiga NBA:n mestaruutta. Kotiparketillaan esiintynyt Oklahoma City löi sunnuntaina Indiana Pacersin 103-91 ja vei loppuottelusarjan nimiinsä voitoin 4-3. Thunder oli myös runkosarjassa NBA:n paras joukkue.

Seiskapeli sai dramaattisen alun, kun Indianan ykköstähti Tyrese Haliburton joutui jättämään kentän jo ensimmäisellä neljänneksellä. Haliburton loukkasi oikean jalkansa. Myöhemmin kerrottiin, että kyse oli akillesjännevammasta.

Mestaruus oli Oklahoma Cityn organisaatiolle ensimmäinen Thunder-nimellä. Seura oli juhlinut aikaisemmin Seattle SuperSonicsin aikanaan vuonna 1979. SuperSonics muutti Oklahoma Cityyn 2008.

Ottelu oli viimeisen kerran tasan lukemissa 56-56. Oklahoma City teki sitten minuutin sisään kolme kolmosta eikä Indiana enää päässyt rinnalle. Kun Thunder aloitti vielä viimeisen neljänneksen 9-0 -pätkällä, niin kamppailu oli viimeistään ohi. Pacers pääsi lopussa kaunistelemaan lukemia, mutta ei enää vakavasti uhannut isäntien voittoa.

NBA:n tämän kauden arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Shai Gilgeous-Alexander teki Oklahoma Citylle 29 pistettä ja jakoi 12 koriin johtanutta syöttöä. Jalen Williams pussitti 20 ja Chet Holmgren 18 pistettä.

Indianan Bennedict Mathurin saalisti 24 pistettä ja 13 levypalloa. T.J. McConnell ja Pascal Siakam tekivät 16 pistettä mieheen.

LUE MYÖS: Näkökulma: Jesse Puljujärvi Leijonien jokerikortti olympialaisissa? (KiekkoUutiset.fi)