Norjalainen huippuhiihtäjä Hans Christer Holund, 34, on kertonut ison uutisen Instagramissa: menestyksekäs ura on nyt päättynyt.
Holund saavutti urallaan neljä maailmanmestaruutta. MM-kultamitaleista kaksi oli henkilökohtaista, eli Obertsdorfin 15 kilometriltä vuonna 2021 ja Seefeldin 50 kilometriltä 2019.
Päättyneellä kaudella Tour de Skillä kolmanneksi päätynyt Holund saavutti olympialaisten henkilökohtaisen mitalinsa vuonna 2018 skiathlonissa.
Holund teki debyyttinsä maailmancupissa 14 vuotta sitten Lahdessa.
– Olin 52:s ja kaksi minuuttia kärkeä perässä. Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus, Holund kirjoittaa.
Holundin tekemästä päätöksestä Suomessa ensimmäisenä uutisoi Iltalehti.
Lue myös:Järkyttävä video Kroatian MM-rallista – tässä olisi voinut käydä todella pahasti
































