Koripallon hallitseva maailmanmestari Saksa osoitti, että se on myös varteenotettava kandidaatti Euroopan mestariksi, kun se kaatoi lohkon toisen ennakkosuosikki Liettuan selvästi 107-88. Saksan Maodo Lo uskoo joukkueensa mahdollisuuksiin mennä päätyyn saakka.

Saksa osoitti kovuutensa, kun se jätti Liettuan lopulta vaille mahdollisuuksia lohkon ennakkosuosikkien kohtaamisessa. Samalla se otti tiukan otteen lohkovoitosta.

– Pystyimme ottamaan hyvän voiton tänään. Tunnelma oli hyvä, kun liettualaisfanit toivat paljon ääntä ja tunnetta. Pelasimme hyvää joukkuetta vastaan, mutta onnistuimme ottamaan hyvän voiton tänään, Lo pohdiskeli ottelun jälkeen.

Kysymykseen onko Saksassa mestariainesta, oli Lon vastaus lyhyt ja ytimekäs.

– Kyllä.

Saksan NBA-tähdet Dennis Schröder ja Franz Wagner saavat useimmiten isoimmat otsikot, mutta joukkueesta löytyy laatua ja leveyttä jokaiselle pelipaikalle. Liettuaa vastaan entinen NBA-pelaaja Daniel Theis nousi isoon rooliin kiskoessaan täydellisellä heittopelillä 23 pistettä. Lo muistuttaa, ettei Saksa lepää pelkästään parin tähtipelaajan varassa.

– Olemme osoittaneet vuosien varrella, että meillä on taitoa ja aika kokonaisvaltainen joukkue, jolta löytyy paljon erilaisia aseita. Kuka tahansa voi nousta esiin tästä joukkueesta ja pelata ison pelin ja tehdä ison vaikutuksen. Tänään se oli Daniel, mutta se voi olla kuka tahansa meistä kahdestatoista.

Saksa kohtaa seuraavaksi maanantaina Iso-Britannian ja keskiviikkona lohkon päätösottelussa Suomen.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)