Rene Rinnekangas ei päässyt finaaliin Milano Cortinan olympialaisten lumilautailujen big air-hyppykilpailussa.
Rinnekangas oli tuloksissa karsinnassa 26.s. Finaalipaikka olisi edellyttänyt sijoittumista 12 parhaan joukkoon.
Rinnekankaan mahdollisuudet menivät käytännössä jo kahdella ensimmäisellä kierroksella, kun hän ei saanut backside nollie rodeo 1440 -hyppyään puhtaasti alas. Parempi suoritus toi pisteet 62,75.
Viimeisellä hypyllään Rinnekangas sai hypystään switch backside double rodeo 1260 pisteet 47,50.
– Ei mennyt mitenkään hirveän hyvin. Ensimmäisiin kahteen hyppyyn meni mahdollisuudet, kun en pysynyt pystyssä. Viimeinen meni päälle, mutta sekin oli aika rouhea. Harmittaa tosi paljon, kun en saanut onnistumisia, Rinnekangas kommentoi.
Rinnekangas, 26, kilpailee kolmansissa olympialaisissaan. Toistaiseksi parhaat olympiasijoituksensa Rinnekangas saavutti neljä vuotta sitten Pekingissä, oltuaan slopestylen ja big airin karsinnan 13:s,
Rinnekangas kisaa Milano Cortinan olympialaisissa vielä slopestylessa.
































