Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 26.–27. marraskuuta. Lauantaina lähes 300 lajiaktiivia kokoontui Ratsastusfoorumiin Scandic Marina Congress Centeriin Helsingin Katajanokalle. Foorumi keräsi tänä vuonna yhteen koko ratsastusväen edustajat huippu-urheilusta seuroihin ja talleihin, ja tilaisuudessa palkittiin menestyjiä ratsastuksen saralla viime ja kuluvan vuoden perusteella.
Vuoden ratsastajaksi 2015 nimettiin viiden tähden tasolla huikeasti menestynyt esteratsastaja Anna-Julia Kontio. Vuoden hevonen oli kenttäratsastaja Elmo Jankarin Duchess Désirée, joka toi Suomelle olympiapaikan. Vuoden ratsastuskilpailuksi nousi Helsinki International Porsche Horse Show, joka juhli 30 vuottaan menestyksellä uudessa paikassa, Helsingin Jäähallissa. Vuoden valmentaja 2015, britti Emilie Faurie, on antanut merkittävän panoksen suomalaiselle huipputason kouluratsastukselle. Yleisöllä oli mahdollisuus nostaa ehdokkaita myös ohi palkintokategorioiden, ja vuoden toimihenkilöksi nimettiin sekä järjestö- että kilpailutoiminnan kantaviin voimiin lukeutuva Osmo Metsälä.
Ratsastusfoorumissa valotettiin suomalaisia ratsastuksen menestystarinoita mukana kärkinimet, jotka palkittiin samalla vuoden 2016 ratsastusteoista: Rion kenttäratsastaja Elmo Jankari ja paralympiaratsastaja Katja Karjalainen, kaksinkertainen maailmancupin finalisti, kouluratsastaja Terhi Stegars, MM-kilpailuissa viidenneksi ajanut valjakkokuski Jouni Heikinheimo ja nuori, viiden tähden tasolle Helsinki Horse Show´ssa noussut esteratsastaja Emma Tallberg.
Puheenvuoroissa käytiin läpi, mitä kaikkea huipulle nouseminen vaatii: omistautumista, sitoutumista, pitkäjännitteisyyttä, lähtöä ulkomaille valmentautumaan ja kilpailemaan, taloudellisia resursseja, hyviä kilpakumppaneita ja ennen kaikkea rakkautta hevosiin ja lajiin.
Kyra Kyrklundin kannustuspalkinto jaettiin kouluratsastuksessa vuonna 2015 erinomaisesti poniluokissa menestyneelle Mea Packalénille, junioreiden PM-hopeamitalisti Janni Martikaiselle ja komeettana nuorten EM-joukkueeseen nousseelle Terhi Lehtimäelle.
Kumpumäen tilan ratsastuskoulun Mia Laurinkoski valittiin vuoden ratsastuksenopettajaksi Suomen Ratsastuksenopettajainyhdistyksen ehdotuksen perusteella. Laurinkoski on arvostettu tarkkana, innostavana ja vaativana opettajana, joka on mukana työssään koko sydämellään.
Vuoden seuratoimijaksi nimettiin Etelä-Vantaan Ratsastajien aktiivijäsen Anu Smolander, jonka arvokas vapaaehtoistyö seurassa nousee parrasvaloihin uskomattoman positiivisella ja kannustavalla asenteella. Vuoden ratsastusnuori Amanda Nerola on aina ystävällinen ja auttavainen rakentaen hyvää tallihenkeä. Hän ohjaa myös kerhotoimintaa ja avustaa alkeiskursseilla, ja on myös hieno esikuva harrastajille.
Ratsastusfoorumissa edettiin urheilijan polulla aina olympiatasolle
Urheilijan polku on kansainvälisesti suosittu näkökulma urheiluun. Tarkastelussa on huippu-urheilijan polun rinnalla myös harrastajan sekä aktiivisen liikunnallisen elämäntavan polku. Foorumin pääpuhujana kuultiin juuri väitellyttä liikuntatieteen tutkija Outi Aarresolaa, joka käsitteli aihetta Urheilijan polut – mistä menestys rakentuu? Hän on tutkinut nuorten urheilupolkuja.
– Urheilulliset lapset ovat innostuneita urheilusta, eivät heti yhdestä lajista. Erikoistuminen yhteen lajiin tai tiettyyn erityistaitoon on edellytys huippusuoritukselle, mutta toisaalta liian aikainen erikoistuminen altistaa fyysiselle ja psyykkiselle ylikuormitukselle. Tyypillisesti erikoistuminen alkaa jo yläkouluiässä, Aarresola totesi.
– Ratsastus voi olla luonteeltaan elämäntapalaji, jossa lajikulttuurilla on suuri merkitys siinä, millaista urheilumenestystä voidaan saavuttaa. Tärkeää on, miten kulttuuri tukee huippusuorittamisen tavoittelemista. Myös kokemus urheilemisesta korkeammalla tasolla, kuten kansainvälisesti on tärkeää, samoin perheen, ystävien ja vertaisjoukon tuki. Valmentajan tärkein tehtävä on kehityksen edesauttaminen ja valmennusosaaminen on ensisijaista. Kannattaa myös muistaa, että elämässä sattuu kaikenlaista, menestyspolku ei ole lineaarinen.
Liiton syyskokous järjestetään sunnuntaina Valo-talossa klo 11 alkaen. Kokouksessa käsitellään mm. toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 sekä pidetään syyskokouksen henkilövaalit, joissa liiton hallitukseen valitaan kolme jäsentä. Syyskokouksessa palkitaan ansioituneita kultaisilla ansiomerkeillä sekä Ratsastuksen Vuoden Sinettiseura ja Vuoden Laatutalli.
Vuoden 2015 palkittavat ratsastusurheilussa
Vuoden 2015 ratsastusurheilun palkittaviksi saatiin yleisöltä runsaasti ehdokkaita perusteluineen keväällä 2016. Voittajien valinnasta vastasivat lajien edustajat KUJOn organisoimana. Palkinnot jaettiin tällä kertaa kevään sijaan syksyn Ratsastusfoorumissa, joka kokoaa yhteen ratsastusväen edustajat laajasti yhteen aina huippu-urheilusta jäsenseuroihin ja -talleihin.
Vuoden ratsastaja: Anna-Julia Kontio, Tampere
Esteratsastaja Anna-Julia Kontio kilpaili nousujohteisesti ja loistavalla menestyksellä kansainvälisellä viiden tähden tasolla.
Vuoden hevonen: Duchess Désirée
Upea, suomalaissyntyinen FWB-tamma saavutti Suomelle paikan Rion olympialaisiin kenttäratsastuksessa Elmo Jankarin kanssa.
Vuoden ratsastuskilpailu: Helsinki International Porsche Horse Show
Ainutlaatuinen tapahtuma juhli 30 vuottaan suurella suosiolla ja kaikin mittapuin onnistuneesti Jäähallissa, kokoaa joka vuosi ratsastuksen urheilujuhlaan saman katon alle Suomen hevosihmiset sekä kansainväliset huiput.
Vuoden valmentaja: Emilie Faurie, Iso-Britannia
Tehnyt hienoa työtä Suomen kouluratsastuksen eteen systemaattisesti ja tähtäin tulevaisuudessa, huikean taitava valmentaja.
Vuoden toimihenkilö: Osmo Metsälä, Lappeenranta
Osaava, ahkera ja aina myönteinen lajiaktiivi ja hevosihminen henkeen ja vereen.
Vuoden ratsastusteot 2016
Ratsastusfoorumissa juhlittiin myös vuoden 2016 unohtumattomia hetkiä ja saavutuksia ratsastusurheilussa, ja urheilijoita palkittiin Vuoden 2016 ratsastusteoista, joita olivat:
Kenttäratsastaja Elmo Jankari ja Duchess Désirée Rion olympialaisissa
Pararatsastaja Katja Karjalainen ja Woikoski High Flow ratsasti Rion paralympialaisissa
Kouluratsastaja Terhi Stegars ja Axis TSF maailmancupin finaalissa
Valjakkokuski Jouni Heikinheimo ja El Carillo viidensiä hevosyksiköiden MM-kilpailuissa
Esteratsastaja Emma Tallberg nousi nuorena ratsastajana viiden tähden gp-tasolle hevosella Dolce Vita Crosby
Kyra Kyrklund -palkinto kolmelle
Kyra Kyrklundin 5.000 euron kannustuspalkinto jaetaan vuosittain 1-3 nuorelle, juniorille tai poni-ikäiselle kouluratsastajalle edellisen kauden ikäryhmän eli tällä kertaa vuoden 2015 menestyksen perusteella.
Mea Packalén, Vantaa 2.000 €, SM-kultaa poneissa, PM- ja EM-edustus
Janni Martikainen, Kauniainen, 2.000 €, PM-hopeaa junioreissa
Terhi Lehtimäki, Jyväskylä 1.000 €, nousi komeetan lailla EM-joukkueeseen nuorissa
Vuoden seura- ja tallipalkittavat
Palkittavien valinnat on vahvistanut Ratsastajainliiton seura- ja tallipalveluiden johtoryhmä jäsenistön ehdotusten perusteella.
Vuoden ratsastuksenopettaja: Mia Laurinkoski, Pornainen
Mia Laurinkoski valittiin vuoden ratsastuksenopettajaksi Suomen Ratsastuksenopettajainyhdistyksen ehdotuksen perusteella. Laurinkoski on opettanut Kumpumäen tilan ratsastuskoulussa yli 20 vuotta. Hän on tarkka, innostava ja oikealla tavalla vaativa, sydämellään mukana niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin opettamisessa.
Vuoden seuratoimija: Anu Smolander, Vantaa
Anu Smolander on toiminut Etelä-Vantaan Ratsastajissa aktiivisesti vuosia aina hallitustasolla asti. Hän on uskomattoman positiivinen ja kannustava ihminen, joka tarttuu kaikkiin tehtäviin ja saa jokaisen tuntemaan itsensä arvokkaaksi ja tervetulleeksi talli- ja seurayhteisössä.
Vuoden ratsastusnuori: Amanda Nerola, Vantaa
Ystävällinen, auttavainen ja oma-aloitteinen Amanda Nerola on aktiivinen ja esimerkillinen, luotettava, taitava ratsastusnuori, joka noudattaa Reilun Pelin periaatteita. Hän ohjaa kerhotoimintaa ja avustaa alkeiskursseilla, ja on myös hieno esikuva seuran ja tallin harrastajille.
Lähde: Ratsastajainliiton tiedote

































